Elsa oli aivan terve. Hän oli alussa vakava, vaan tyytyväinen.
Vähitellen tuli hän iloisemmaksi ja sai melkein entisen hilpeytensä.
Onnellinen näytti hän olevan, kun hän puhella visersi lapselleen kuin
leivo pojilleen. Nöyrä ja rakastava lapsi oli hän äidilleen.
He alkoivat elää elämäänsä unhottaen ympäröivän maailman ja sen kanssa menneisyyden ja tulevaisuuden, kiintyen koko sydämellään nykyhetkeen, joka oli tyytyväisyyttä, tyyntä rauhaa, onnellisuutta, mikä ei kiihoittanut, vaan joka oli vain viehkeä, pehmoinen tunne.
Vaan maailmalla oli köytensä, jotka se oli kietonut heidänkin ympärilleen, ja joilla se kiskoi heidät yhteyteensä.
Elsa oli kirkoteltava.
Se oli häntä vaivannut heti lapsen ristittyä, jolloin se hänelle ilmoitettiin. Hän oli sen unohuttanut väliin pitkäksikin aikaa, vaan sitten se muistui mieleen yht'äkkiä sitä kauheampana. Virsikirjasta oli hän katsonut, miten sellainen toimitus suoritetaan. Sittenkin tuntui se kauhealle, vaikka ei tarvinnutkaan enää kirkossa istua rangaistussijalla jumalanpalveluksen aikaa ja sen jälkeen keskellä kirkon lattiaa olla polvillaan, vaan sai käydä pappilassa joku kumppaninaan, niinkuin Ojanniemen Mari tiesi, jonka kanssa Elsa kerran puhui asiasta viitsimättä muille siitä mainitakaan. Mari oli käskenyt Elsan tahtoa Liisaa kumppanikseen, vaan tekemättä se jäi Elsalta, kunnes Liisa sen puheeksi otti kerran kahden kesken Elsan kanssa ollessaan. Silloin tehtiin päätös lähteä jo huomispäivänä.
Elsa ei saanut oikeaa unta silmäänsä sinä yönä.
Mitä oli rovasti sanova, joka oli hänen kumminsa ja joka oli rippikoulussa antanut hänelle lahjaksi uuden testamentin kauniisti kehoittaen elämään oikein!
»Iloksi äidille… esimerkiksi tovereille…»
Hän itki illalla ja itki aamulla heti herätessään sekavasta unenhorroksesta. Ja lähempänä lähtöä joutui kuin raivoihinsa. Hän ärjyi äidille, tiuskasi Liisalle, sätti ja panetteli ihmisiä, tuttuja ja tuntemattomia, ketä tahansa näki kadulla tahi kartanolla liikkuvan.
»Olisit Liisa tuonut issikan tullessasi, jolla olisi ajettu, tahi kaksi. Minä olisin ajanut edellä ja sinä jälessä. Mutta sinun kai pitäisikin ajaa edellä, joka olet kunniallinen ja siveä ihminen, minä syntipukki jälessä. Eikö niin?»