»Vaan Elsa rakas, mitä sinä puhut?» sanoi äiti nöyrästi ja itkua teetellen. »Minkätähden sinä noin riehut?»
»No tiedänhän minä mitä te kaikki ajattelette, vaikka tekeydytte niin lipeviksi!»
Paiskaten ovea lähti hän ja astui kiireesti, että Liisa sai juosta tavatakseen hänet.
»Tuokin tuolla mollottaa ikkunassa, tuo vanhapiika, varisten pelätti! Tässä sitä nyt mennään, tule sinäkin kristilliseksi seurakunnaksi kuuntelemaan, kun syntipukkia tunnustutetaan. Siitä saat jotakin puheainetta, taitaakin olla juoruaineitten puute nykyään!»
Liisaa nauratti ja itketti.
Muuan tyttö tuli vastaan, joka Elsaa tervehti naurusuin.
»Olevinaan sekin! Silmääppä, Liisa, eikö katso hänkin taakseen ja ylenkatseellisesti naura!»
»Vaan Elsa kulta, sinähän olet tuota tyttöä kehunut aina hyväksi ja ystävälliseksi.»
»Niin. Kyllä ne ovat olleet hyviä ja ystävällisiä, kun on heidän yläpuolellaan, vaan joutuupa tasalle tahi vähänkin alakynteen, niin suu on irvillään ja pirullinen hymy huulilla.»
»Sinullahan on myrkkyhammas suussa», sanoi Liisa, kun Elsa samassa rupesi sättimään ja pilkkaamaan muuatta rouvaa, joka sattui näkyviin.