»Jospa minulla olisikin myrkkyhammas, niin purisin kaikkia, ihan säälittä, niin että jaloissani kiemurtelisivat tuskissaan.»
Kun he tulivat pappilaan ja Liisa toimitti rovastille, millä asialla ollaan, seisoi Elsa pystönä ja viha liekehti silmistä.
»Kenenkäs lapsia sinä olet?» kysyi lempeä-ääninen rovasti.
»Viion. Elsa Viio minä olen.»
»Vai niin, vai niin», lausuili rovasti mennen toiseen huoneeseen.
Elsa nauroi Liisaan kääntyen:
»Vanha känttyräpä se on jo tuo rovasti.»
Liisa oli vakava ja paheksuvan näköinen ja se kiihdytti Elsaa.
»Kun sinua hävettää, niin mitä lähdit! Ei sinun tarvitse yhtä rintaa minun kanssani lähteä, saat kulkea kernaasti edellä…»
Rovasti tuli papinkaulus kaulassa ja kirja kädessä, josta alkoi lukea käskettyään Elsan polvilleen laskeutua.