»Nikkilän emäntähän se on?» sanoi Liisa ja pysähtyi puhutellakseen muoria.
»Nikkilöitähän se on muori sukujaan», vastasi isäntä ja alkoi laitella rekeään.
»Hyvää päivää!» sanoi Liisa ja tarjosi kättään. Vaan Nikkilän emäntä ei näyttänyt olevan tietävinäänkään.
»Se on vähäkuuloinen», selitteli isäntä ja huusi holhotilleen.
»Tässä on muuan, joka teitä tunnustelee.»
»Hyvää päivää!» huusi Liisa.
»Päivää, päivää! Kuka se on?»
»Ettekö tunne?»
»En tunne, kun minulla on vähän hämärä näkö», selitti muori naurusuin, ääni vapisi ja silmäkullat räpättivät. »Kuka se on?» kysyi hän uteliaana, ja silmiä räpytti yhä tiheämpään, kun koetti niillä tavoitella tuttavaa, ja suu pyrki hymyyn.
»No istukaapa muori rekeen!» toimitti isäntä.