Muori hapuili ja kontturoi rekeen, ja sinne kupsahti kylelleen, vaan kun pääsi istualleen, niin alkoi tiedustella, että kuka se oli.
»Latun Liisa.»
»Hyvänen aika! No terve, terve. Tunnenhan minä. Äitisi kanssa kuin hyvät sisarukset oltiin. Vieläkö se elää, Liisa, äitisi?»
Muori oli kuin haltioissaan, kasvot somissa juovissa, silmäkullat kiilsivät vesissä. Ja yhä enemmän kiihtyi puhellessaan Liisan kanssa.
»No lähdemme ajamaan», sanoi isäntä.
»Eikö teidän sopisi käydä siellä äidin luona? Somahan se olisi teidän kahden vanhan tavata toisianne.»
»Mitä?»
»Ei siitä ole muorista kylänkävijäksi», ehätti isäntä sanomaan, niin ettei muori kuullut. »Ja on meillä kiirekin, pitäisi illaksi joutua kotia.»
»Ei taitaisi olla monta tuttavaa enää minulla koko kaupungissa, se on nuori suku nousemassa, vanha maahan vaipumassa. Elääkö Viioska?»
»Elää.»