Sunnuntaisin, kun makaili pitempään aamusella, hereillään sängyssä mietiskellen, antautui hän kuvailemaan, miten hän on sitten aikuisena tyttönä, miten puettu ja miten toimii.

Ostavat kaikkia ja laittavat kodin hyvin sieväksi.

Keväällä pääsi hän varsinaiseksi ompelijaksi ja sai hyvän palkan. Tätä hän ei ollut osannut vielä lukuun ottaa. Ja hänen kuvailunsa saivat nyt uutta vauhtia. Hän tunsi olevansa jo kohta kuin aikuinen ja eihän ollut kuin ensi syksy ja sitten seuraava syksy ja sitten kesä, niin silloin on hän aivan aikuinen.

Mutta hän menetti malttinsa, kun Mari tuli ilmoittamaan Elsan äidille, että hän oli ripille päässyt — tapa vaati nuoren rippiläisen käymään ilmoittamassa siitä sukulaisille, kummeille ja parhaille tuttaville.

Viion leski lausui Marille muutamia vakavia, sydämellisiä sanoja, vaan Elsa hyväili Maria hehkuvalla innolla, kuin siskoaan, jolle suuri onni on tapahtunut.

»Eikö ole hauska!»

Se ei ollut kysymys, eikä Elsa siihen vastausta odottanutkaan. Hänestä itsestään oli hauska, sillä hänessä syntyi halu kouluun syksyllä.

Vaan vasta Elsan into oikein kasvoi, kun hän meni kirkkoon lauantaina, jolloin rippilapsia vannotettiin, ja pyhänä, jolloin heidät herranehtoolliselle laskettiin.

Se oli juhlallista. Nuo rippilapset tuntuivat olevan onnen ja autuuden omia. Oli kuin kaikki heitä varten. Rovasti puhui heille, kun he alttarin ympärillä seisoivat, tytöt toisella puolen, pojat toisella, puhui kauniisti, kehoitti heitä rakastamaan Jeesusta, seuraamaan häntä uskollisesti, pitämään häntä ystävänään. Rippilapset itkivät ja rovastikin puhui itkuun sulautuvalla äänellä. Sunnuntaina oli vielä juhlallisempaa. Kirkko näytti nyt niin juhlallisen kauniilta. Korkeista ikkunoista laskeusi valo kirkkaina sädekimppuina. Urut soivat kauniimmasti kuin koskaan ennen. Kun urkujen soidessa ja seurakunnan seisaaltaan veisatessa rippilapset, kaikki mustassa puvussa, menivät alttarin luo ja laskeutuivat polvilleen, tuntui Elsasta, kuin taivaan sininen laki, joka näkyi kirkonkuvun ikkunoista, olisi ollut entistä sinisempi ja laskeutunut alemmaksi ja aivan kuin jotakin ihmeellistä olisi tapahtumassa.

Näytti kuin alttaritaulussa Jeesus taivaaseen noustessaan katselisi noita, jotka hänen edessään olivat polvillaan, ja heille käsiään ojentaisi.