»Voi lempsatti! Ollappa minä pulska merimies, niin…» ja hän sieppasi
Elsaa vartalosta ja huiskautti kohona ympäri.
»Kevyt kuin lehti!»
Viion leski läiskäytti kämmeniään yhteen ja huudahti:
»Latun Liisa!»
»Niin minäkö? Yes box! Sepä tietenkin. Luulitteko paremmaksi? Ilmanko teittelittekin!»
»En minä sinua tuntenut, koko otusta!»
»No kätellään sitten uudestaan!» ja hän tarttui Viion leskeä käteen ja pudisti oikein pitkään ja hartaasti, mikä toista nauratti.
»Missä sinä olet ollut niin näkymättömissä? Enhän ole nähnyt sinua pitkiin aikoihin.»
»Onhan sitä hommaa ollut: puunhakkuuta, tanssiaisia, lumenluontia ja ristiäisiä. Minä olen ollut jätkänä, kotitöissä, kasakkana ja tiesi minä kaikkena. Olen minä aikonut käydä monastikin, vaan aina on sattunut estettä, Elsan rippipyhänä olin tulossa, vaan portilla tuli pari merimiehen akkaa ja pyysivät minua kirjoittamaan heille kirjettä, ja niin jäi silloinkin tulematta. Te kun muutitte kauemmaksi meiltä, niin on sitä vähän kuin vierauduttu. Kirkossa Elsan rippipyhänä minä näin teidät viimeksi, vaan on kai siitä aikaa mokomakin kun te olette minua nähnyt.»
»Ihmekö sitten, että en sinua tuntenut!»