»Mutta eikö sinua peloittanut se herra?»
»Eei, mitä minulla 'rumalla akalla' oli pelkäämistä. Luulin minä, että ehkä sylkee silmille, vaan eihän se; tupsahutti maahan ja lähti kolmessa mutkassa juoksemaan tiehensä, aivan kuin olisin paholainen ollut. Siihen jäin yksinäni seisomaan kadulle kuin kalamiehen koira rannalle.»
»Mutta kaikkea sinullekin mieleen johtuu!» sanoi Viion leski moittivasti.
»Sanokaatte!» vastasi Liisa muuttuen vakavaksi… »Olen minä itsekin ihmetellyt sitä. Mutta minä olen sellainen huimapää, että ei ole aikaa ajatella ja punnita tekojani. Ja annahan sitten, ihminen aikoo naimisiin!»
Liisa purskahti itkemään.
Viion leski ja Elsa katselivat hämmästyneinä toisiaan, kun Liisa vyöliinaansa vetisteli.
»Naimisiinko?» kysyi Viion leski.
»Niin sitähän minä lähdin sanomaan, että minua huomenna kuulutetaan ensi kerta.»
»No mitä sinä oikeastaan itket sitten?»
»Sitä kun minä olen sellainen ilman aikojaan paha hattara ja viisastunenko milloinkaan!»