»Sinä tietysti menet häihin — jos kutsuja todemmastaan tulee, vaan eikö liene tyhjää hölöttänyt.»
Elsa vakuutti, että totta se oli.
»Melkein joka näkemässä on Liisa minulle sanonut, että hän kutsuu meidät häihinsä, ja jo keväällä uskoi salaisuutensa kuka on sulhasensa ja että tänä kesänä hänen häänsä tulevat. Vakuutti, ettei kukaan muu tiedä, ei heidän vanhempansakaan koko asiaa, eivätkä voi aavistaakaan.»
Ja nauraen selitti Elsa, että jo lapsena oli Liisa aina uhannut heti, kun jollekin suuttui, ettei hän kutsu sitä peijaisiin eikä häihin heille.
»Vaan teidät ja minut aikoi hän kutsua, milloin vain jotakin puhetta oli siitä tahi Liisa erityisesti tahtoi suosiotaan osoittaa.»
Kutsut ne tulivatkin sitten ja kutsujen jälessä heti morsiankin selityksineen.
»Oli aikomus pitää vain pienet häät, ettei olisi kutsuttu kuin sukulaiset ja joku kaikkein paras tuttu, mutta Iikan toverit sanoivat, ettei siitä tule mitään. Harvoin he ovat maissa ja harvemmin saavat olla häissä, sanoivat, ja merimies on siksi kunnollinen mies, ettei sitä hiljaisuudessa haudata eikä vihitäkään. Se ei passaa, sanoivat, ja muuan tuli tovereinsa puolesta pyytämään meitä, morsianta ja sulhasta, meidän häihimme, jotka he pitävät. Niin niistä nyt tulee suuret tanssihäät. Voi, voi kun minua huolettaa! Sinulle, Elsa, siellä hauska tulee. Osaathan sinä tanssia? Tietysti!»
»En.»
»Et tanssia osaa!» huudahti Liisa lyöden kämmeniä yhteen. »No ei sillä väliä, se käy itsestään, näin vain!» Ja Liisa pyöritti Elsaa muutamia kertoja, rallattaen tahtia. »Minä otan sen huolekseni, että sinä tanssimaan opit», sanoi hän sitten.
Mutta Elsa ei ollut aikonut lähteä häihin. Muissa pidoissa ei ollut vielä ollut kuin ristiäisissä, ja nekin kaikki olivat olleet pieniä ja tuttua väkeä niissä. Tuollaisiin suuriin tanssihäihin menoa ei ajatellakaan hirvinnyt!