Heidän puheensa katkesi ja syntyi hetken äänettömyys. Viion leskestä tuntui, että heillä on toisilleen yhteistä, mistä puhella, mikä pyrki esiin, vaan johon ei rohennut koskettaa. Hän aivan kuin pelkäsi, että Tuira siihen ryhtyy, ja sen vuoksi hän rupesi puhelemaan jotakin aivan tavallista, pitäen keskustelun ulohtaalla siitä, mihin hän kuitenkin halusi joskus päästä.
Hänestä oli kuin olisi hän tavannut jonkun mieluisan sukulaisen pitkien aikojen perästä. Omituiselle tuntui, kun tuo nuori mies, johon hän kiintyi yhä enemmän ja enemmän, oli samalla niin vieras ja tuttu. Jotakin hyvin tutunomaista hänessä oli, joka melkein vaivasi, niin että olisi aivan kuin halunnut hänen olevan erinäköisen, niin miellyttävä muoto kuin olikin hänellä: siniset, lempeät, vähän uinailevat silmät, hienohipiäiset, raikasväriset kasvot ja kaunis suu.
Kun Viion leski sitten naisten huoneeseen mennessään kuuli puhuttavan Tuirasta, niin oli hän levottomana aivan kuin olisi jotakin hänen läheistään arvosteltu, ja tarkalla korvalla kuunteli mitä kerrottiin.
Tiedettiin että hän on hyvissä varoissa ja kelpo mies ja puheltiin hänestä suurella ihastuksella. Hän oli ollut aivan pahanen poika merelle lähtiessään, vielä huutolaisena, sillä hänellä ei ollut vanhempia, äitinsä oli kuollut pojan ensi vuosina ja muuta ei ollutkaan kuin äiti.
»Ja sellainen mies on sitten tullut.»
»Merellä niistä miehiä tulee!»
Tästä syntyi sitten väittelyä, kun joku sanoi, että merellä mieheksi tulo ei ole varmempaa kuin maallakaan. Asiaan innostuneina tuettiin mielipiteitään mainitsemalla esimerkkejä hyvistä ja huonoista sekä maalla kasvaneista että merellä olleista. Väittely loppui siihen huomautukseen, että kenelle Jumala armonsa osoittaa, niin siitä mies tulee. Ja jos ei hän armossaan ja isällisessä hyvyydessään suojele, auta ja menestystä anna, niin ei auta olipa hän maalla tahi merellä.
Se hyväksyttiin yksimielisesti äänekkäillä myöntymyksillä, ja Viion leski huomasi, että useat katsoivat häneen aivan kuin hän olisi tuon huomautuksen tehnyt tahi kuin olisivat kysyneet: »eikö niin?»
Illan kuluessa kuuli hän syrjäkorvalla mainittavan Tuiraa ja Elsaa, sanottavan kauniiksi pariksi ja jonkun kerran tehtävän viittauksia pitemmällekin. Viion leski arkausi näistä, jotta hän karttoi Tuiran lähestymistä ja keskusteluun antautumista hänen kanssaan, niin mieluiselta kuin olisi tuntunutkin hänen lähellä olonsa. Hän pysytteli sen vuoksi naisten huoneessa, tekeytyen välinpitämättömäksi nuorten huvitteluista salissa.
Vasta kun purppuriin soitettiin, meni hänkin katsomaan tätä tanssia, joka veti kaikkien vanhainkin huomion puoleensa. Se oli vanhain aikaista tanssia, joka oli jo syrjäytynyt siinä määrässä, että sitä ainoastaan harvinaisuutena vielä käytettiin vanhain huviksi. Ja huvitettuja he olivatkin. Tämä heidän mielitanssinsa vei heidät ikäänkuin lähemmäksi mennyttä aikaansa. Siinä selvimmin pyöri ja pujottausi esiin vanhat muistot, nuoruuden mielialat. Vanhat valtasivat tämän tanssin aivan kuin olisivat halunneet siten temmata nuoruuden haltuunsa vielä hetkeksi.