Kyynelsilmin jäi hän sitten istumaan Liisan mentyä sisään.
Pahaa hänkin oli aina luullut Liisasta, pitänyt melkein huonon ihmisen alkuna ja jo ajatellut, että se olisi rangaistukseksi Latun emännälle, joka ei uskonut Jumalan johdatusta tällaisessa. Sen vuoksi hänellä ei ollut koskaan lohdutuksen sanaa Latun emännälle, kun tämä oli valittanut onnettomuuttaan, huoliaan ja vaivojaan Liisan takia. Hän ei tullut ajatelleeksi Latun emännän mielen raskautta, vaikka itse oli samanlaisia huolia tuntenut. Ja Liisa raukka! Mikä taakka on painanut hänen nuorta mieltään, kun on ollut itse toivoton ja kaikki muutkin pahoilla luuloillaan häntä masentamassa. Ja jos hän tässä epätoivoisessa taistelussaan olisi sortunut, niin jokainen olisi vain ajatellut, että niin kävi kuin oli ennustanutkin!…
Kun Viion leski sisään tuli, ruvettiin tanssimaan morsiuskruunua, nähdäkseen kuka ensimäisenä oli morsian oleva. Kaikki nuoret olivat piirissä. Morsian huppusilmin seisoi keskellä, pyörähti muutamia kertoja ympäri ja syöksähti tavoittamaan piiristä ja saatuaan kätensä johonkin kiinni, silpasi hupun silmiltään. Kun hän näki, että se oli Elsa, niin Liisa iloisena tarttui häntä vartalosta kiinni ja tempasi hänet äkillisellä liikkeellä kohoksi ilmaan.
Ihastuksissaan merimiesjoukko kajahutti riemuisan eläköönhuudon, joka avonaisten ikkunain kautta sysäytyi kesäyön tyyneen ilmaan ja palasi takaisin raikahtelevana kaikuna.
»Viion Elsa on joukosta ensimäinen morsian!» sanoivat naisetkin mielissään toisilleen ja mainittiin samalla Tuiran nimeä.
5
Tupruten sakeaa mustaa savua laski suuri höyrylaiva ulapalle. Sen koneiston jyske, keulassa ja perässä kuohuvan veden sohina kantautui matalaäänisenä pauhuna kaupunkiin asti ja herätti rantajätkät, joita puolikymmentä nukkua reuvotti pakkahuoneen sillalla. Pettyneinä silmäsivät he menevää laivaa ja loivat utelevan katseen edemmäksi ulapalle. Vaan siellä ei näkynyt muuta kuin kangastelevat karit kaasoineen ja meren salaamia saaria kohonneina korkealle ilmaan. Etenevän laivan ääni kuoleutui ja laiva muuttui suureksi ilmassa väikkyväksi haamuksi.
Miehet vaihtoivat jonkun uneliaan sanan ilman muutoksesta, vetäytyivät varjoon ja uupuivat huolettomuuden uneen.
Torkkuen kytröttivät kyyhkysetkin läheisten rakennusten katoilla ja ikkunalaudoilla, missä odottelivat liikettä alkavaksi torilla. Kuultuaan astunnan kapsetta kurottivat kaulansa, vaan nähtyään jonkun yksityisen kulkijan vetivät taas pään hartioitten sisään ja silmät rupesivat luppoa lyömään.
Oli niin hiljaista, että kulkija arasteli omia askeleitaan, joitten ääni vastasi torin ympärillä olevien rakennusten ja makasiinien seiniin ja palasi niistä raikahtelevana kaikuna.