Omalla puolella tuntui hyvälle, kun leppoisa lämmin huokui huoneessa ja oli valoisa. Mutta vilu puistatti vieläkin ruumista. Ja niin hauskalle ja rauhalliselle kuin täällä tuntuikin, ei mieliala ottanut kohoutuakseen, vaan pysyi raskaana ja arkana.
Hän tunsi jotakin tuskallisen peloittavaa, mikä sai hänet säikkymään jokaista pakkasen paukahdusta. Ja silloin tällöin kadulta kuuluvia, lumessa vingahtelevia askeleita jäi hän kuuntelemaan aivan kuin olisi se ollut jotakin hyvinkin outoa.
Elsan tultua kotia tuntui turvallisemmalle, mutta maata pannessa uusiutui arka mielialansa ahdistaen kuin painajainen. Tuntui synkälle ja pahalle. Silmiinsä tuli Nikkilän pimeä, kylmä ja kolkko tupa, korvissaan kaikuivat Nikkilän lauseet aivan kuin olisi hän niitä kuiskinut karkean käheällä äänellä, sydäntä ahdistavia epäilyksiä, kylmiä kuin rauta pakkasessa, synkkiä, luottamusta masentavia, uskoa raatelevia.
Ja niitten vallassa hän ajelehti kuin lastu kosken kihossa. Elämä tuntui sekavalle, toinen seikka kumosi toisensa ja siinä mylläkässä hän painui alle ja kohosi taas pinnalle uudelleen upotakseen.
Hän koetti takertua uskoonsa kiinni, kiskoen kaiken muun mielestään.
Mutta kuin väkirynnäköllä paiskausi sinne kauhistuttava kertomus
Nikkilän sisaresta.
Sydäntä kouristi.
Voisiko hänenkin tyttärelleen käydä noin, vaikka hän uskoisi Jumalaan, uskoisi niin vakavasti kuin on uskonut, että hän varjelee Elsan? Ei, se on mahdotonta!
Mutta mahdottomalta se ei tuntunut sittenkään. Ja murhe syöksyi mieleen, ajatellessa, että turvaa ei olisi tuossa uskossa.
Aamulla ihmetteli hän heikkouttaan tuntiessaan taas entistä varmuutta. Miten hän oli voinutkin noin antautua epäilyksien valtaan, hän, joka oli niin monia todistuksia nähnyt ja niin paljon saanut kokea Jumalan armoa. Hetkeäkään hän ei olisi saanut epäillä, ei vähintäkään epävarmuutta tuta. Hänen olisi pitänyt kumota Nikkilän epäuskon kuiskutukset ja olisi voinut kumota, sillä eiväthän ne muuta olleet kuin uskoa vastaan kiivastelevia järjen viisasteluja.
Kun hän näissä mietteissään työhönsä istahti, kuului liikettä porstuassa ja kamarin oven takana haparoitiin aivan kuin olisi sitä pyyhitty yltä yleensä. Hän meni avaamaan ovea katsoakseen, pyrkikö joku tänne.