Ovea avatessaan huomasi hän sen olevan sisältä säpissä, ja hän kun ei ollut pitänyt sitä säpissä milloinkaan, ainoastaan avaimen poissa kamarin oven suulta öisin. Itse hän sen tietystikin oli säppiin pannut illalla. Hän nyt naurahti:
Sellaista se on epäusko: pelkuruutta ja raukkamaisuutta.
»Emäntäkö se on?»
»Minähän se täällä hankasin ja suhuutin kuin mikähän maalari, kopeloidessani avainta», tuumiskeli naurusuin emäntä sisään tullessaan.
»Hyvän aikaa sain haparoida porstuassa, ennenkuin oven löysin. Miten lienen ollut niin pyörällä.»
»Käykää istumaan, emäntä», toimitti Viion leski ja tavallisiksi sanoiksi kysyi: »Mitäs kuuluu?»
»Eipä muuta kuulu, kuin että meillä on kuolema käynyt.»
»Nikkilä kuollut?» kysyi Viion leski.
»Niin.»
»Nikkilä kuollut?»