Vasta sitte, kun kahvi-pannu ja kupit olivat korjatut pois, toi rouva pojalle pienen voileivän. Iltaseksi oli taas velliä ja, syötyään sen, laitettiin hän tavallisesti viemään valmiita saappaita ja kenkiä niille, jotka semmoisia olivat teettäneet.
Toisinaan lähetettiin häntä jo päivällä, ja tämä oli hänelle aivan mieleistä.
Nyt taisi hän muutamiksi minuutiksi seisahtaa katselemaan vaski-piiroksia kirja-kauppoin ikkunoissa. Tästä oli hänelle suuri huvitus! Silmillään tahtoi hän oikeen syödä kuvat. Jonkuun kerran viipyi hän liian kauan, josta kotia tullessaan sai mestarilta selkäänsä; ei kuitenkaan voinut kieltää itseltään tätä huvitusta, ja keksi keinon saada katsella kuvia — tulematta myöhään kotiin. Hän juoksi katuja myöten, kuin olisi häntä takaa ajettu, seisahtui hengästyneenä ja hiessä ulkopuolelle kirja-puotien koristettuja ikkunoita, levähti siinä vähän ja juoksi taas toisen kirja-kaupan luo — ja niin teki hän, kunne tuli matkansa päähän; kotia juoksi hän samalla tavalla.
Kerran kuin oikein uuvuksissa tuli kotiin, vapisivilla käsillä tarttui työhön ja hengästyneenä istuikse vastapäätä sälliä, sanoi tämä kevytmielinen veitikka hänelle: "olet, Wille, oikeen yksin-kertainen, kuin juokset niin kovaa! jos haluat katsella kuvia, niin seisahda, mutta käy sitte vitkaan kotiin. Näethän kuinka toiset suutarin oppipojat viheltäin ja laulellen, saappaat olalla, hätäilemättä käveleevät pitkin katua. Kuin mestari uhkaa, niin sano, että täydyt odottaa siltä eli siltä herralta rahaa, — tahi että se eli se rouva ei ollut kotona ja piika käski sinua odottamaan sen kotia tuloa, jotta kohta saisi koetella kenkiä, eli jotain semmoista."
Työ putosi Willen kädestä; suurilla silmillä katsoi hän hämästyksissä sälliä. "Mutta — olishan se — vale!" virkkoi hän hiljaan, sillä tuskin rohkeni hän näin sanoa.
"Vale se tosin olisi!" vastasi sälli; "mutta etköhän osaa valehdella?"
Poika punehtui, ja hänen otsaansa nousi hiki. "Minä — valehdella en suinkaan!" vastasi hän suoraan.
"Miksi et?" kysyi hänen kevytmielinen neuvon-antajansa.
"Äitini on kieltänyt!" sanoi Wille senmuotoisella vakavalla äänellä, että sälli, vaikka oli jo paljon turmeltunut, vaikeni ja jatkoi työtään, houkuttelematta sen enemmän poikaa. — Moniaita minuuttia myöhemmin tuli mestari ulkoa sisään ja alkoi torua, josta syystä puhe myöskin täytyi lakata.
Kerran laitettiin Wille viemään parin kauniita jalkimia ulos kaupungista yhteen niistä somista taloista, joihin kaupungin varakkaammat asukkaat muuttaivat kesäksi. Kuin hän kiirehti pulskeiden kartanojen sivutse, lykkäsi iso koira, joka juoksi kadun poikki, yhtäkkiä hänet suinpäin maahan. Nykyjään oli satanut, kadun-ojat olivat ropakko-vettä täynnä ja valkeat silkki-kankaasta tehdyt kengät, joita kantoi kädessään, putosivat semmoiseen veteen.