Onni oli ylinnä Syrjän torpassa, ja sinne nyt jätämme Annin ja Vilhon asioitansa selittämään ja onnestansa juttelemaan.
7. Odottamaton kohtaus.
Kesä-aurinko paistoi taas kirkkaasti. K——veden aallot loiskivat hiljaisesti pappilan rantaan. Vieno länsi-tuuli tuuvitteli vanhojen puitten latvoja pappilan puu-tarhassa, jossa Maaria käveli poimien sireeni-kukkia.
Maaria oli viipynyt Tuomelassa enemmän, kuin ensin oli aikonut. Hän oli saanut esteitä, jotka hänen kotiin-lähtöänsä viivyttivät. Niistä nyt tahdomme lukiallemme muutamalla sanalla tiedon antaa.
Niini oli joutunut pahaan paikkaan, niinkuin Tuomelan patruuna pelkäsikin. Marttiinin nuorempi poika oli erittäinkin paha ja ilkeä häntä vastaan. Hän oli huomannut Niinin usiasti lukevan niitä muutamia kirjoja, joita oli perinyt äidiltänsä ja niistä erittäinkin rakastavan Runeberg'in runoelmia. Poika oli ottanut kirjan ja luvannut heittää sen pesään. Niini istui juuri pieni Ruusa sylissä, kun näki kirjaosa vaarassa, tuon kirjan, jonka äitinsä oli saanut ystävältänsä ja jota hän aina oli suuressa arvossa pitänyt.
Niini huusi kerran kovasti ja hyppäsi ylös pelastaaksensa kirjansa; mutta mikäs tapahtuikaan? Pieni Ruusa putosi sylistä, ja jalka niveltyi. Nyt tuli Niinille pahat ajat, Hän oli syyllinen, se on tosi, ja sen hän itsekin tunsi, mutta siitä häntä myös piestiin ilman armotta. Hänen rakas kirjansa oli joutunut tulen omaksi, ja pieni Ruusa, ainoa, joka hänelle oli rakas tässä perheessä, vaikeroitsi hänen tähtensä. Tuo ilkeä poika, joka oli kaiken alku-syy, hän pääsi kaikesta rangaistuksesta vapaaksi, niinkuin ei ikään mitään olisi tehnyt.
Tohtori Vakanen, joka tuotiin Niemen kartanoon, oli pian lapsen jalan siallensa laittanut, mutta pahempi oli Niinin. Hän oli pelästyksestä ja kovasta pieksemisestä niin runneltu, että joutui sairaaksi. Tohtori Vakasen, joka oli tunnollinen ihmis-ystävä eikä tehnyt eroa rikkaan ja köyhän välillä, kävi sääli tuota Niini rukkaa. Hän kuuli kyllä Marttiinin perheen puhuvan sitä ja tätä tuosta kelvottomasta Niinistä, joka ei viitsinyt lasta hoitaa, vaan luki tuiki turhamaisia kirjoja: mutta Vakanen kysyi Niiniltä itseltä, miten tämä onnettomuus oli tullut, ja Niini puhui kaikki niin, kuin tosi oli. Niemeltä läksi tohtori Tuomelaan, jossa hän kertoi, miten kurjassa tilassa Niini oli, ja sanoi Maarialle: — Eikö olisi mahdollista, että kävisitte häntä katsomassa? Niemellä ei hänelle paljon hoitoa anneta, mutta se olisi toki lapselle sangen tarpeen.
Maaria hymyili ja lupasi sen halusta tehdä, koska lapsi oli hänelle rakas.
Tohtori sanoi vielä: — Koska ensi-kertoja seurassanne vietin, mittasin teitä väärällä mitalla, antakaatte se minulle anteeksi.
— Sen olen jo aikoja sitte tehnyt, — vastasi Maaria, mutta hän ei uskaltanut katsoa tohtoriin, vaan riensi pois huoneesta ja läksi Niemelle. Siellä kävi hän nyt joka päivä, siksi kun Niini parani. Mutta vielä oli yksi onnettomuus tapahtuva.