Vähän matkaa hänen edellänsä kulki positiivin-soittaja. Tämä, kun kuuli tytön laulun, kummasteli hänen somaa ääntänsä ja seisahtui odottamaan tyttöä. Puhuttuansa tytön kanssa ja kuultuaan hänen mieron tietä kuljeskelevan käski hän hänen tulla kanssansa soittoon laulamaan. Soittaja lupasi siitä rahasta, minkä hän soitollansa ansaitsisi, antaa tytölle osan.
— Saapa tuotakin koettaa, — sanoi tyttö huoaten, ja nyt kulkivat edellensä, siksi kun kuului haapaen suhina Haapakalliolta.
— Menkäämme tuonne soittamaan, — sanoi positiivin-soittaja. Muutaman askeleen päähän kalliolta seisahtuivat he nyt, ja Niini, joka seisoi selin kallioon lauloi:
"Etelässä kaunis Spanja,
Spanja on mun kotimaa.
Siellä lehevä kastanja
Ebron rannall' humuaa,
Mandel-kukat punertavat,
Hedehnöitsee viina-puu;
Siellä ruusut kaunihimmat,
Siellä kirkkahampi kuu.
Rinnassani huokaukset
Poijes vaatii minua:
Jätän kaikki huvitukset,
Jos vaan pääsen kotia.
Koti-maani ompi Spanja:
Riennän koti-kankaille,
Jossa lehevä kastanja
Varjon antaa haudalle."
Maaria, joka tytön laulaessa oli ajatellut, missä olen tuon äänen ennen kuullut, — tuli nyt tytön luo ja huusi samassa: — Niini! — Maaria! — sanoi Niini (sillä se oli hän), ja hänen silmänsä näyttivät erinomaisen iloisilta, mutta pian katosi hänen iloinen muotonsa. Hän muisti kultasormuksen ja ajatteli: — ehkä Maariakin luulee minun syylliseksi. — Maaria tuon huomasi ja arvasi syyn, jonka tähden puhuikin oitis Niinille, miten sormuksen laita oli. Niiniltä putosi ikään kuin takka sydämestä! Hän oli taas ihmistenkin edessä puhdas ja viatoin.
Positiivin-soittajan jätti hän ja seurasi Maariaa ja hänen kumppaneitansa, joille Maaria muutamilla sanoilla koetti selittää Niinin elämän-vaiheet.
Niini nyt puhui myös itse, miten hän läksi karkuun. Hän juoksi koko yön, sanoi hän, tietämättä, mihin meni, Sen hän vaan tiesi, että pois, kauas pois piti hänen menemän. Sitte vasta, kun hänen tuli vilu ja nälkä, huomasi hän pahasta pahaan joutuneensa. Hänen täytyi kerjätä — ja raskas on mieron tietä kulkea, — lausui Niini. — Koska kesä-puoli rupesi tulemaan, — jatkoi hän, — oli minulla vähän parempi olo. Silloin sain vähän työtäkin monessa paikassa ja nyt viimein parin suomen virstan päässä täältä tapasin tuon positiivin-soittajan, jota hänen pyynnöstään ai'oin seurata ja laulamisella ansaita leipäni; mutta onneni johdatti tänne askeleeni, ja nyt rukoilen teitä pitämään minua luonanne; älkäätte panko minua tuonne outoon mailmaan.
— Kyllä saat kodon täällä, — sanoi Maaria, — mennään vaan isäni kanssa tuumailemaan, mitä tehtäisiin; kyllä hän sinun papinkirjasikin tänne toimittaa.
Kauan eivät enään viipyneet Haapakalliolla, vaan riensivät kaikki pappilaan tuumailemaan, mitä oli tekeminen.