Pappilan salissa au'aistun akkunan ääressä istuivat mies ja neitonen, joitten silmistä onni ja autuus loisti. Nämä nuoret olivat Aarni Vakanen ja Maaria. Kaikki tuntui heistä niin suloiselta. Leivosen viserteleminenkin kuului heistä ikään kuin onnentoivotukselta, sillä tänä päivänä oli heidän hääpäivänsä. Kukkaset tuoksuivat heidän ympärillänsä, ja he istuivat siinä kuiskaten onnestansa toinen toisellensa.
Salin vierisestä kamarista kuului iloinen puheen liperteleminen. Pöytä siellä oli asetettu laattian keskelle, ja sen ympärillä istuivat Hemmi ja Aatu (he olivat nyt kandidaatit), Hanna ja Niini sekä Eevan vanhimmat lapset Ilmiö ja Helmi. Suuri koko myrtin-oksia makasi pöydällä heidän edessänsä. He sitoilivat kruunua Maarialle. Tytöt sitoilivat myös itsellensä myrtti-kiehkuroita, sillä he olivat valitut mnrsius-piioiksi. Hemmi, Aatu ja nuori Ilmiö olivat käsketyt edes-käyviksi, ja heitäkin piti merkittämän myrtti-oksalla, joka oli pistettävä takin rintaan.
Niini oli paljon muuttunut, sitte kun viimein hänen näimme K——n pappilassa. Hän oli sekä ruumiin että hengen puolesta aivan toinen. Hänen silmänsä loistivat ilosta. Hän tiesi elämällänsä nyt olevan jonkin tarkoituksen, hän oli tuleva kansa-koulun opettajattareksi.
Kaunis oli hän istuessaan tuolla pöydän ääressä kiehkuroita sitoen, sen huomasi Hemmikin, koska hän, valiten myrtin-oksia Niinille, katsoi hänen mustiin säihkyviin silmiinsä. — Hän on kaunis kuin Espanjan mustasilmäiset kaunottaret, — ajatteli Hemmi.
Aatu, jonka silmät aina olivat valveella, huomasi pian, miten ihastunut Hemmi oli, ja sanoi vähän imarrellen: — Kukapa nyt taas ensiksi kihlataan K——n pitäjäässä? Sanotaan: "Häät on aina toisten alku".
— Aatu varmaankin, — vastasi Hemmi. Sinäpä olet ensimmäinen edeskäypä, ja niin on sinulle matka lyhyin vihki-tuoliin.
Näin heidän jutellessaan riensivät tunnit.
Eeva tuli sisälle ja lausui: — Nyt on jo aika pukea morsianta. Hetki lähestyy, jolloin vieraat tulevat. — Sitte meni hän tohtorin tykö sanoen:
— Vähäksi ajaksi, Aarni, ryöstän sinulta Maarian.
— Vie vain, — vastasi tohtori, — pianpa taas saan hänen takaisin ehkä vielä suloisempana, ja sitte i'äiseksi onnekseni. — Maaria meni Eevan kanssa.