Maarian äiti oli kuollut jo hänen piennä ollessansa. Yksi vanhempi sisar ja veli oli hänellä elossa: mutta Eeva, joka oli viisitoista vuotta häntä vanhempi, oli jo monta vuotta ollut naituna Tuomelan kartanoon Tyrvään pitäjässä. Maarian veli Aatu oli taas noin kahdenkolmatta-vuotinen, iloinen kuin lintu ja tavallisesti Maarian kumppanina. Vanha provasti, joka paljon rakasti lapsiansa, oli itse opettanut Maaria tytärtänsä. Häntä ei missään koulussa kasvatettu; vaan kuin ilma oli kaunis ja raitis, sai hän hypätä ulkona, ja koska se oli pilvinen, täytyi hänen tavallisesti ahkeraa lukea isänsä kamarissa.
Viikko oli kulunut siitä, kun viimein näimme Maarian. Hänen sisarensa
Eeva oli lastensa kanssa pappilassa. Lapset leikitsivät puutarhassa, ja
Eeva ja Maria istuivat lehtimajassa katsellen noita pienoisia.
— Maaria, sinä olet täällä niin yksin, — sanoi Eeva. — Huomenna, koska lähden kotia, täytyy sinun tulla kanssani Tuomelaan. Täällä vain kasvat ilman äitillistä ohjetta.
— En tahdo jättää vanhaa isääni yksin, sanoi Maaria, — vaan muutamaksi viikoksi toki tulen mielelläni, mutta pitkäksi ajaksi en tahdo jättää kotoani.
— Isä kyllä antaa sinun tulla, vähän maailmaa katselemaan, — vakuutti
Eeva, ja vanha Leena talon toimet pitää yhtä hyvin kuin sinä.
— Ei ole Tyrvään kuohuvat kosket niin suloiset kuin Hämeen saariset järvet, — vastasi Maaria, — enkä usko, että aikani kuluisi siellä kauemmin. Koska taas äitillistä ohjetta tarvitsen, juoksen vaan koivumetsän läpitse Koivumäelle. Siellä majurin rouva on kuin äiti minulle, ja Hanna on kuin sisar. Sielläpä välistä minulta kuluu päiväkin.
— Entä Hemmi, — kysyi Eeva vähän nauraen, — onko hän mielestäs kuin veli?
Maaria ei ennättänyt vastata, sillä lapset huusivat; "Tulee vieraita, Koivumäen herrasväki", ja samassa näkyikin jo Aatu tulevan Hemmin ja Hannan kanssa puutarhaan. Eeva ja Maaria läksivät heitä vastaan iloisesti tervehtimään. Nyt tuli myös provastin kanssa majuri rouvineen puutarhaan, ja kaikki päättivät viettää illan siellä, koska ilma oli lämmin ja tyyni.
— Noh, Maaria kukkani, — sanoi majuri, sinäpä aina päivästä päivään tulet koriammaksi. Olet kohta yhtä muhkea kuin Tuomelan patrunessa, jos vaan joudut saamaan itsellesi kartanon j.n.e.
— Kotoni on minulle hyvä kartano, ja isäni suojassa on hyvä olla, — vakuutti Maaria, en tiedä mitään parempata.