Eineeltä päästyänsä Paavo sanoi: »Katso, Hilja, miten ilma on ihana ja raitis; tuleppa vielä kerran kanssani kävelemään.»
»Varsin halusta», vastasi Hilja, ja kenraalinna lupasi pitää kahvipannun kuumana siksi kuin he kotiin palaisivat.
Hilja puki vain päällysnutun yllensä ja meni sitte Paavon kanssa Kaisaniemen puistoon. Aurinko laski kultaisen hohteen puitten latvoille, joissa tuhansittain lintuja lauleli, ja nurmikolla kukoisti jo siellä täällä muutamia orvokkeja sekä vilukukkia. Koko luonto oli viehättävän ihana, ja Paavo lausui:
»Hilja, kuule lintusten laulua, ne ovat jo tulleet ihailemaan maatamme. Vaikka meidän talvemme on kylmä, niin etteivät ne silloin voi täällä pysyä; ne kuitenkin kevään tullessa rientävät tänne. Oi jospa ihmisetkin kaikki rakastaisivat tätä köyhää äitiänsä! Mutta valitettavasti monet ja kukatiesi useimmatkin enemmän muistavat omaa yksityistä hyötyänsä, kuin tämän äitinsä ja hänen perheensä yhteistä parasta.»
»Saattaa olla niin», vastasi Hilja, »mutta mielestäni ei kenenkään olisi mahdollista olla tätä maata rakastamatta, joka vain on katsellut sitä sen kesäisessä loistossa.»
»Ja sanoihisi minä lisään vielä», sanoi Paavo: »Ken vain on nähnyt sen kurjuudessaan, nälkävuosina, hänen sydämmensä varmaankin olisi kivestä, jollei hän voimiensa takaa koettaisi tehdä työtä maansa hyödyksi.»
»Mutta mitäpä me naiset saatamme isänmaamme hyväksi tehdä? Kaikella rakkaudellamme emme voi juuri mitään saada aikaan.»
»Sanomattoman paljon voitte tehdä. Sitä kaikkea en nyt saata luetella, tahdon vain esimerkiksi mainita yhden asian. Sinä varmaankin huomasit, miten siinä seurassa, joka vietti syntymäpäivääsi, melkein kaikki olivat ylen turhamaisissa vaatteissa; tämmöistä ei meidän maamme kannata. Jos olisi säästetty kaikki ne rahat, jotka oli maksettu siitä, mitä heidän vaatetuksessansa oli ylellisyyttä, olisi niitä karttunut koko joukko — ja tämä oli ainoastaan vähäinen seura. Arvaatpa sitte, miten paljo tavaraa karttuisi tulevien tarpeitten varaksi, jos maamme kaikki turhamaiset naiset sitä ylellisyyteen vähemmän tuhlaisivat.»
»Mutta minä luulen», vastasi Hilja, »että miehet tuhlaavat enemmän kuin naiset.»
»Se ei vähennä naisten vikaa. Minä en tahtonutkaan teitä meihin verrata, sillä aikomukseni olikin vain mainita yksi tapa niistä monista, joilla saatatte isänmaatanne hyödyttää, ja mainittu seura tuotti tämän esimerkin mieleeni. Asia kukatiesi ei mielestäsi ole suuriarvoinen, mutta minä tiedän, että moni turhamainen nainen on tehnyt kelvollisen miehen onnettomaksi tuhlariksi, kun sitä vastoin oiva nainen on saanut tuhlaajan säästäväksi, kelvolliseksi mieheksi.» Naurahtaen lisäsi Paavo vielä: »Näin suuri on teidän voimanne, ja senvuoksi onkin tärkeä asia, että tätä voimaanne hyvin käytätte.»