Positiivinsoittajan hän jätti ja seurasi Maariaa ja hänen kumppaneitansa, joille Maaria muutamilla sanoilla koetti selittää Niinin elämänvaiheet.
Niini nyt kertoi myös itse, miten hän läksi karkuun. Hän juoksi koko yön, sanoi hän, tietämättä, mihin meni. Sen hän vain tiesi, että pois, kauas pois hänen piti menemän. Sitte vasta, kun hänen tuli vilu ja nälkä, huomasi hän pahasta pahaan joutuneensa. Hänen täytyi kerjätä, »ja raskas on mieron tietä kulkea», lausui hän. »Kun kesäpuoli rupesi tulemaan», jatkoi Niini, »oli minulla vähän parempi olo. Silloin sain hiukan työtäkin monessa paikassa, ja nyt viimein parin virstan päässä täältä tapasin tuon positiivinsoittajan, jota hänen pyynnöstään aioin seurata ja laulamisella ansaita leipäni. Mutta onneni johdatti tänne askeleeni, ja nyt rukoilen teitä pitämään minut luonanne. Älkää panko minua tuonne outoon maailmaan!»
»Kyllä saat kodin täällä», sanoi Maaria, »mennään vain isäni kanssa tuumailemaan, mitä tehtäisiin».
Maarian sydämmessä syntyi päätös. Hän tahtoi tehdä Niinin niin onnelliseksi, kuin mahdollista olisi. Hän tahtoi olla ase *sen* kädessä, joka ihmisten onnet jakaa. Hartaasti hän pyysi isältänsä saada pitää Niiniä luonansa. Hemmi ja Aatu olivat luvanneet antaa Niinille opetusta; isän lupa vain vielä puuttui.
Rovasti tuumaili. Häntä ei oikein miellyttänyt tuo asia; hän piti sitä vain nuorten hullutuksena. Mutta vihdoin, kun Maaria puhui, miten oli havainnut Niinillä olevan erinomaiset lahjat, sanoi hän: »No, jääköön sitte tänne teidän oppilaaksenne.»
Maaria saattoi Niinin vähäiseen kamariin, sanoen: »Nyt, Niini, saat oppia ja taitoa niin paljon kuin haluat. Minä tiedän sinun sitä kaivanneen; ja kun sinulla vain on aikaa, tulet kanssani juttelemaan.»
»Oi, tämmöistä onnea en ole saattanut uneksiakkaan», lausui Niini. »Sitte kun äitini mullalla peitettiin, ei ole minulla iloista päivää ollut, ennenkuin tänään, kun teidät näin. Oi, nähneekö äitini nyt, miten köyhä tyttönsä on onnellinen? Jumala siunatkoon teitä! Te olette minun onneni enkeli.»
»Älä siitä puhu», vastasi Maaria, »ja jää hyvästi, sillä nyt sinun täytyy levätä».
Niini istui kamarissa olevan vuoteensa reunalle, ja harras kiitos nousi hänen sydämmestänsä Luojalle, joka hänen askeleensa tänne oli johdattanut. Hän otti vielä pienen raamattunsa ja luki siitä vähäisen. Sitte hän meni levolle; hän oli väsynyt sekä matkastansa että mielenliikutuksista. Ja seuraavana päivänä alkoi hänen koulunkäyntinsä.