PARONI. No, suoraan sanoen, nuori herraseni, te olette korusanoja kuiskaellut tyttäreni korviin ja olette, kummallista kyllä, voittanut hänen sydämensä. Mutta teidän olisi pitänyt tietämän, että minä en ikänä tytärtäni teille anna. Siis oli väärin, että tulitte lapseni rauhaa rikkomaan ja minulle surua saattamaan.
KAARLO. Minä rakastan Annaa vilpittömästi. Miksikä olisin sitä salannut? Sitä en ollenkaan ajatellut, että teillä, herra paroni, olisi mitään minua vastaan, koska aina suosiollisesti olette minua kohdellut.
PARONI. Seuralaisenani olen teitä suosiellut, kuten ainakin kunniallista, sivistynyttä nuorukaista — vaan vävykseni — ah — mitä ajattelette? Minäkö antaisin *tyttäreni*, neiti *Tähtisen* nuorukaiselle, jonka toinen tasku on tyhjä, toisessa ei mitään — jonka nimi on maineeton, soinnuton.
KAARLO. Minä, herra paroni, en ole köyhä, sillä minulla on isänmaa, joka tarvitsee minua. Nuoruudeninnosta sykkii sydämmeni, minulla on käsi, vahva tarttumaan miekkaan tämän kalliin maani puolustukseksi, ja Annani rakkaus on voimiani kahdenkertaisesti vahvistava. Enkö siis ole rikas? Myöskin lupaan, että joko voitan kunniakuoleman tappotantereella taikka palajan urhoollisena sotilaana.
PARONI. Suotava on, että saattaisitte todeksi näyttää, mitä nyt vakuutatte. Mutta tyttäreni teidän täytyy unhottaa.
PASTORI (menee paronin luo). Herra paroni! Älkää estäkö nuorten uskollista rakkautta, sillä ihminen ei ole onnen ohjaaja — Luoja kullekin kohtalot jakaa.
PARONI. Minä olen vanha enkä siis enää, kuten nuoret kiihkossaan, tee päätöksiä, joita tulevalla hetkellä kadun.
KAARLO. Aika rientää, meidän täytyy mennä, vaan paroni, te ette varmaankaan tahdo kieltää minua sanomasta jäähyväisiä Annalle.
PARONI. Tarpeetonta, ystäväni, se häiritsisi vain nuoren sotilaan urhoollista mieltä. (Antaa kättä veljeksille.) Hyvästi, toivotan teille onnea molemmille — (Kaarlolle.) Kun takaisin palaatte, saamme nähdä, mitä silloin on tehtävänä. (Kilistää kelloa. Maiju tulee sisälle, paroni osottaa pöydällä olevaa kynttilää.) Ota kynttilä ja valaise sillä, että herrat näkevät mennä eteishuoneen lävitse. Hyvästi! (Paroni menee kamariinsa, ja Maiju tarttuu verkalleen kynttilään.)
PASTORI. Oi vanhus, sinä sukuylpeyden pimittämä, joka et huoli, vaikka oman lapsesi sydämmen särkisit!