HOIKKA. Tuo lurjus, joka täältä läksi, oli niin hävytön, että minun täytyi keppiäni näyttää.
ALFRED. Jukka, se juopporatti! Mikä hänen nyt hävyttömäksi teki? Tavallisesti hän on tyytyväinen, kun vain ryypyn ja muutaman hopearahan saa.
ROUVA (istuu syvissä ajatuksissa, sanoen itseksensä): En saa noita ukon sanoja mielestäni.
HOIKKA. Sen kyllä uskon, että hän silloin on tyytyväinen, kun ryypyn ja rahaa saa, mutta en minä hänelle rahojani jakelemaan ruvennut, viinaan hän ne heti olisi pannut.
ALFRED. Ja isäni olisi rahansa takaisin saanut, hahahaa!
HOIKKA (närkästyneenä). Vaiti, poika!
ALFRED (äitiinsä kääntyen). No äitiseni, oletteko vallan pelästyksissä vielä, koska ette mitään virka? (Kävelee lattialla.)
ROUVA (itseksensä.) Hän sanoi: *Jollei ensimmäisessä, niin toisessa polvessa hukka ne perii* — Alfred — Alfred! Oletko sinä tuhlaajapoika?
ALFRED. Mitä sanotte, äitini?
ROUVA (herää ajatuksistaan). Mitä kysyt, lemmittyni?