ALFRED. Kysyn vain: mikä teitä kaikkia nyt vaivaa? Mökinukko on teidät vallan noitunut.
ROUVA. Niin, totta tosiaankin olen varsin pelästyksissä vielä.
ALFRED. Mutta isä, ettekö häntä tuntenut? Hän on monta kertaa tuolla viinatehtaalla minulle jutellut, kuinka hän ennen muinoin oli isäni leikkikumppanina, ollessaan juoksupoikana isäni kodissa.
HOIKKA (laskee sormensa nenälleen). Ah, nyt muistan. Olisiko tuo rahjus sama Jukka — hm — hän oli sorea, hilpeä poika, kun meni naimisiin ja muutti appensa torppaan, ja nyt —
ROUVA. Ja nyt on hänellä juomarin muoto, huh —
HOIKKA (katsoo kelloansa.) Minun täytyy lähteä pois, meillä on pieni kokous kauppias Pohatalla.
ROUVA. Viivytkö kauan?
HOIKKA. En, hetken perästä palajan takaisin. (Menee.)
ROUVA. Täytyy minunkin mennä illallista toimittamaan. (Lähtee pois sanoen itseksensä): Kumma! Olen niin levoton, ettei tuo ketunnahkainen kappakaan minua enää oikein saata miellyttää.
Neljäs kohtaus.