– Kyllähän poikamme rehtorista on puhunut, vaikka minä en tuntenut. Aikooko rehtori ruveta häntä kouluttamaan?
– Aion.
– Papiksi vai opettajaksiko?
– Sitä en vielä voi tietää; miksikä hänellä taipumusta on.
– Mene sinä vain, jos sinua haluttaa, – sanoi Matti, kai maar se paras on.
– Pue parhaat risat yllesi, ennen kuin menet. Ainoa tuo meidän on, mutta eipä tahdo saada senkään vertaa kokoon, että hänelle kasvatusta saisi. Ja viitsivätkö ne sitten lukea, tuommoiset, kadulla vain tahdotaan olla. Ikävä poika pahaa sentään tulee, kun vuode tuolla nurkassa on tyhjänä.
– Tottele aina rehtoria, muista se, – virkkoi Matti. Kurittakaa vain hyvästi, kyllä häntä kotonakin on kuritettu.
– Kyllä, Jumala nähköön mutta paljo sitä tarvitaankin, ennenkuin lapsesta paha sisu saadaan pois.
– Minä toivon, että tulemme hyvin toimeen Jojun kanssa, hän näyttää järkevältä lapselta. Ehkäpä kovuutta jo on tarpeeksi käytetty, kentiesi saatamme nyt paremmin tulla rakkaudella toimeen. Hyvästi! Kyllä annamme pojasta jonkun ajan perästä tietoja.
Rehtori läksi, ja Joju seurasi häntä.