Rehtori meni, ja kun hän tuli Matin asunnon luo, oli huoneitten omistaja jälleen oven takana räyhäämässä.

– Mitä menoa täällä pidetään?

– Menoako? Nuot ovat minun huoneeni, eikä minua lasketa sisälle.

– Totta kai teitä sisälle lasketaan omiin huoneisiinne. Se on selvää. Vaimonne ja lapsenne kaiketi siellä asuvat, koska ne teidän huoneenne ovat.

– Ei ikään, vaan nuot vuokraajaroistot, jotka eivät mitään maksa.

– Vai vuokraajat. Kyllä ne maksavat. Olen rehtori Mellilä ja maksan näitten vuokran, mutta en ollut oikein selvillä siitä, koska se oli maksettava.

– Mellilä, rehtori Mellilä. Te siis olette sen pojan isä, joka täällä äsken oli?

– Kasvatti-isä, niin olen.

– Suokaa anteeksi, ei minulla mitään kiirettä ole...

– Kyllä jokainen omansa tarvitsee. Ja kun tässä nyt on kerran teillä ollut syytä tyytymättömyyteen, niin on paras, että he muuttavat. Aukaiskaa ovi, siellä, rehtori Mellilälle!