Joju meni perää pitämään ja Sakki sousi. He soutelivat Marjaniemen rantoja pitkin, ja provasti ja pruustinna sekä rehtori ja Eriika, jotka istuivat pihlajan alla, kuuntelivat, kun nuoret lauloivat:
"Lapsuuden ajan hellimmän
Sä leikit kanssani,
Ja olit paras ystävän',
Ja ainoo iloni.
Ja kaiku kertoi: ainoo iloni...
Kun sitten jälleen tulivat sisälle, katosivat Joju ja Sakki yht'äkkiä. Maiju ja Solmia kertoivat, miten ihanaa järvellä souteleminen oli ollut ja miten he nimensä olivat saaneet koivuun piirretyiksi. Mutta hetken perästä he rupesivat kaipaamaan Jojua ja Sakkia.
– Kyllä he tulevat, sanoi pruustinna, joka nähtävästi tiesi, mihinkä he olivat menneet. Kun sitten vähän aikaa olivat odottaneet, niin pojat tulivat ahosta esiin.
– Marjapojat! huudahti Solmia.
Jojulla ja Sakilla oli pienet tuokkoset täynnä kauniita mansikoita, kesän esikoisia, ja he toivat ne pappilan nuorimmalle.
– Muistatko, sanoi Joju, miten ensi kerran sinulle marjoja toin ja juoksin leskistä kanssasi?
– Muistan. Sakki oli joka vuosi tuonut minulle ensimmäiset mansikat, mutta sinä kesänä oli teitä kaksi, ja kun ensi kerran marjoja toitte, kehoitin teitä tulemaan toverieni ja minun kanssani leikkimään. Sama rehellinen Joju olit jo silloinkin, vaikka sivistys sittemmin on painanut leimansa sinuun.
– Suuressa kiitollisuuden velassa olemme sedälle ja tädille siitä, että olemme saaneet kehittyä taipumustemme mukaan, – sanoi Sakki.