Katrilla oli kaksi weljeä, jotka asuiwat lähimmässä kylässä toisella puolen jokea. Heillä oli molemmilla wähäinen talo ja punaiseksi maalattu asunto. Toinen heistä ei toki awioliitossaan oikein onnellinen ollut, sillä hänen waimonsa ei muusta lukua pitänyt, kuin ruo'asta ja waatteista, mutta Katrin weli ajatteli niinkuin hänen isä-wainajansakkin, että ihmisen elämällä on parempi tarkoitus. Hän ei toki ikänä koto-oloistansa mitään puhunut, sillä hänen oli ajatuksensa, että miehen ja waimon ei sowi toisiansa moittia. Usein tämä weli käwi äitiään ja sisartaan terwehtimässä ja nytkin tuli hän eräänä lauwantai-iltana heidän tykönsä. Katri meni weljeänsä wastaan, iloisesti huutaen: "Heikki! Olipa" — Muuta ei hän ennättänyt sanoa, sillä samassa hän hämmästyi, kun näki Heikin kanssa toisenkin miehen, Mattilan Mikon, tuon, joka yks-päisesti pyrki Katrin sulhaseksi.
Katri aukaisi tuwan owen ja wieraat astuiwat tupaan, jossa talon emäntä heitä mieli-hywällä wastaan otti, mutta Katri riensi pois kyökkiin.
Emäntä piti paljon Mikosta ja olisi halusta hänen ottanut wäwykseen, sillä Mikko oli rikas sekä kokosi tawaraa, miten wain saatti, ja tämäpä juuri oli emännän mielen mukaista. Hän oli sen wuoksi Mikon tulosta warsin hywällä tuulella ja käski Katrin keittämään maito-puuroa illalliseksi sekä paistamaan raswaista sian-lihaa.
Talossa oli iso hopea-pokaali, joka ainoastaan pidoissa taikka kihlauksissa otettiin esille, ja senpä emäntä nyt toi pöytään täynnä waahtoawaa olutta. Mikko katseli mieli-hywällä pöytää, miten siihen tuotiin yhtä ja toista lisäksi, ja kun Katri käymältä tuli sisälle, silloin Mikko wilkasten Katriin sanoi:
"Minä olen nyt uuden huone-rakennuksen saanut talooni, ja karjaa on enentynyt; rahaa on minulla säästö-pankissa, mutta säästänyt olenkin kelpo lailla, että pelkkää sekuli-leipääkin olemme syöneet, waan kyllä nyt onkin talo hywässä kunnossa." Näin sanoen hän aina wilkasi Katriin, mutta Katri meni kyökkiin puuroa sekoittamaan, ajatellen itseksensä:
"Jumalan sanassa sanotaan: mitä se ihmistä auttaa, jos hän woittaa kaiken maailman ja kuitenkin saattaa kadotuksen sielullensa." Näin miettien seisoi Katri puuroa sekoittaen, kun hänen weljensä tuli sisälle, sanoen:
"Kyllä kai sinä Mikon asian tiedät?"
"Hm, kai hänellä on tuo wanha asia taas?"
"Niin on, tottahan siitä joskus pitää päätös tehtämän; mutta en minä toki usko, että sinä hänelle olet waimoksi sopiwa, sillä hänpä on oikea mammonan orja. Tätä en suinkaan sano häntä panetellakseni, waan sen wuoksi, että asian oikea laita on semmoinen."
"Niinpä onkin. Hän on warmaankin unhoittanut, että hänellä on kuolematoin sielu, joka ei ole sillä autettu, että hän markkoja säästö-pankkiin panee."