"Et suinkaan sinä hänestä huoli?"
"Minä? En mar! Minäpä tulen isääni, eikä hän ikänä ahneista ihmisistä pitänyt."
"Mutta äiti ottaisi halusta Mikon wäwykseen. Oletko huomannut, että hän on tuonut hopea-pokaalin esille, sepä on jo ikään kuin lupauksen merkki, sillä eihän siitä ole olutta juotu paitsi kesteissä ja kihlauksissa."
"Kyllä minä pokaalin lasken kaappiin takaisin, ennenkuin iltaselle menemme, ja toiwonpa, että Mikko siitä ymmärtää, mitä tarkoitan."
Kun iltanen oli walmistettu, otti Katri pokaalin ja laski sen kaappiin paikallensa, mutta Mikko huudahti:
"Katri! Anna pokaalin olla pöydällä."
"En, sillä tänään se on sopiwampi kaapissa."
"Minulla on myöskin tuommoinen kotona. Ei minulta nyt enään mitään muuta puutu paitsi yksi hewonen ja pari mullikkaa sekä juuri kupari-kattila, jota tarwitaan olutta pannessa ja pyykkiä pestessä. Täällähän on kyökissä semmoinen, ja Katri sen, tiemmä, saakin myötäjäisiksi."
"Jos saankin, mikäpä hyöty sinulla siitä on", lausui Katri kaappia tukitessaan.
"Niin, eipä olekkaan", wastasi Mikko, "sillä sinä et warmaankaan tahdo sitä walkealle panna, mutta meidän omaksihan se toki tulee ja jää perintö-kappaleeksi sukuumme."