"Meidän kapteenimme tahtoo puhutella majoria", kuului vastaus.
"Majori", sanoi kajuutan rapulla toinen ääni, joka heti tunnettiin luotsin ääneksi, "laiva on vaarassa ja te tyttärinenne olette hukassa, jos ei jotakin tehdä laivan pelastukseksi. Tahdotteko antaa kunniasananne, ettette tee mitään yritystä meitä vastaan, jos teidät vapautamme? Te olette sotilas, ja minä tiedän, ettette syö sanaanne; jos panette kunnianne pantiksi."
"Entäs tyttäreni?" vastasi majori; "kuinka heille käy?"
"Heidän on parasta jäädä kajuuttaan; heitä kohdellaan suurimmalla kunnioituksella. Uskokaa minua: meidän ainoa tarkoituksemme on päästä siirtomaasta ja saada takaisin vapautemme; jos vaan tämä onnistuu, niin ei meillä ole ketään vastaan mitään pahaa mielessä. Kuitenkin täytyy teidän pian päättää."
Majori ja perämies lupasivat lyhyen keskustelun perästä, etteivät yrittäisi mitään vihollisuutta karkulaisia vastaan, kajuutan ovi avattiin ja Northland kiiruhti peränpitoon. Aika olikin täperä; sillä laiva kiiti hirmuisella vauhdilla väylän länsirannalla olevaa luotoista nientä kohden. Urhean perämiehen ääni kuului myrskyn ylitse, mutta turhaan; sillä noilla kauhistuneilla pakolaisilla, ollen tottumattomat alkuaineiden riehuntaan, ei ollut kykyä liikuttamaan jäsentäkään pelastukseksensa. Turhaan lensi heidän päällikkönsä yhden luota toisen luoksi ja koki kiihoittaa heitä esimerkillänsä; heillä ei ollut miehuutta eikä kuntoa toimittamaan perämiehen käskyjä.
"Me emme kykenee pelastamaan laivaa näiden maanmoukkain avulla", sanoi Northland Markille; "jos ette vapauta minun laivamiehiäni, on priki hukassa."
Mark näki, että mies oli oikeassa, ja mielessään punnittuansa vaaran kumpaisessakin tapauksessa, käski hän vapauttaa merimiehet. Heti kahleensa jätettyä kiiruhtivat he kukin toimihinsa; sillä yksi ainoa silmäys oli ilmoittanut heille, missä vaarassa laiva häälyi. Nyt lähestyi majorikin perämiestä ja kysyi murheellisella katsannolla: "Voitteko pelastaa prikin?"
"Tuskin", vastasi Northland; "niinkun näette, on se melkein hylky ja tuuli ajaa meitä tuolla olevaa nientä kohti, jonka te helposti voitte nähdä sumun lävitse. Meidän täytyy etsiä pelastustamme hakemalla semmoista paikkaa, johon laskemme hiljaa, mutta tämäkin toivo on hyvin heikko, sillä koko ranta näyttää olevan kallioinen. No, mutta kaikissa tapauksissa ei kauvan kestä, kunnes tiedämme kohtalomme."
"Eikö olisi parempi valmistaa tyttöjä siihen, mitä meitä odottaa?" sanoi majori, tuijottaen synkästi eteensä. "En totisesti tiedä, mitä tässä on tehtävä", vastasi Northland, jonka laivaa ja tyttöjä ajatellessa saavutti katkera tuska. "Ehkä on kuitenkin parempi, että he pysyvät siellä alhaalla, kunnes tölmäys on ohitse."
"Emmekö voisi pelastua veneellä?" kysyi majori, katsahtaen epätoivoisena ympärillensä.