Molemmat nuoret tyttäret olivat yhtä iloiset tästä odottamattomasta yhteen sattumisesta, kuin sotamiesten tulosta, jotka varjelisivat heitä kaikista vaaroista. Mutta iloisimman ihastuksen antoi heille heidän orpanansa Silman'in näkeminen, jota he jo olivat kuolleena itkeneet. Kertomuksen hänen kärsimisistään keskeytti Northland, joka ilmoitti, että yösydän oli ohitse, ja että olisi aika toimittaa veneet estämään prikin merelle lähtemistä. Heti laitettiin perämies prikin laivamiesten ja neljän sotamiehen kanssa viemään niin pian kuin mahdollista veneet lahden suulle, jossa kapteeni odottaisi heitä ja sitte ottaisi ylipäällikkyyden. Yhden vahdin piti jäädä korpraalin päällikkyydessä kallion vierelle naisten suojelukseksi. Vuoressa oli majori keksinyt luolan, joka oli heidän rahainsa ja muiden kapineidensa hyvä säilytyspaikka. Sinne mahtuivat tyttäretkin. Kun veneet vasta muutamien tuntien kuluttua taisivat ennättää paikalle, saivat sotamiehet ruveta lepäämään, kiväärit käsivarsilla. Tytärten mentyä takaisin luolaan, makasivat kaikki, paitsi vahti, pian syvässä unessa.

VI.

Taistelu merellä.

Aurinko ei ollut vielä nousnut, kun vahdin ilmoitus, että priki alkoi liikkua, saatti koko leirin liikkeesen. Muutamat keveät pilvet, jotka vetäytyivät taivaalle, sitä paitsi ilmoittivat, että tuuli oli muuttunut ja että oli aivan vähän toivoa laivan paon estämisestä, jos eivät veneet oikeissa ajoin sinne ennättäisi.

Uuden päivän koite teki nyt majorille ja hänen tyttärillensä mahdolliseksi sen paikan tarkastelemisen, jossa olivat viettäneet ensimäisen yön uudessa syntymämaassaan. Vaikka eteläiset ja läntiset Vandiemenin maan rannikot yleisesti tarjoavat kolkon katsannon, oleskelivat kuitenkin siirtolaisemme suloisessa ja ystävällisessä tienoossa. Valitettavasti voivat kuitenkin tyttäret aivan vähän nauttia maanpaikan vienoa suloa, koska he tunsivat yhä vielä vaarassa häälyvänsä.

Kylmä etelätuuli, joka oli ajanut prikin lahteen, oli nyt muuttunut lämpimäksi pohjatuuleksi ja aalloista nouseva aurinko ennusti yhtä syyskuuhun kuuluvista, hymyilevistä kevät-aamuista Vandiemenin maassa. Monen laululinnun iloiset sävelet tervehtivät heräävää päivää. Joukko valkeita kakadusia katseli uteliaina ja kummastelevilla katsannoilla vieraita ja kimaltelevina kiikkuivat korkeiden gummipuiden oksilla. Yksi ja toinen kengururotta välistä hyppäsi esiin nurmimaton ylitse sekä pakeni taas sukkelalla juoksulla, ja siellä ja täällä kurotti myös arka vyöhyt-eläin terävän kuononsa pensaasta. Loitolla olevan puun latvassa istui vanha pelikaani ja katseli hyvin vakaisesti lahden vettä, jossa parvi mustia joutsenia ui aivan rauhallisesti. Metsän rinteessä askaroitsi kaksi papukaijaa uutterasti pesäänsä rakentaen, ja muut linnut, loistavilla viheriäisillä höyhenillä ja tummanpunaisilla päillä, lensivät kirkuen ja pauhaten ympärillä. Kaikkia näitä uusia esineitä majori ja hänen tyttärensä kuitenkin aivan vähä huovasivat, kun heidän täytyi ajatella muita tärkeämpiä asioita.

Horton ja Trevor lähtivät nyt matkalle sotamiesten kanssa ja kulkivat kalliolle, joka hallitsi lahden suulla. Kun oli välttämättömintä kääntää tuima tuli laivan purjeita ja touvia vastaan, näkivät he tarpeelliseksi ottaa mukaan kaikki sotakykyiset miehet. Ainoasti Silman jätettiin luolan varjeliaksi, ja tämä, jonka sen aikaa piti olla tyttärien säilytyspaikkana, varustettiin niin hyvin, että sitä helposti olisi voitu puolustaa maan asukasten hyökkäykseltä, mutta ei kukaan uskonut niitä tässä tienoossa olevan. Lahden suulle tultuaan huomasi majori harmiksensa, että Brandon yöllä oli rakentanut jonkunlaisen suojuksen perätäkille, varjellaksensa perämiestä kaikilta vihollisten kuulilta. Perämies arvattavasti piti itsensä kätkettynä tämän suojuksen takana; muutoin ei näkynyt yhtään ihmisolentoa täkillä. Purjeita näytti asettavan näkymätön käsi ja vitkalleen ja juhlallisesti kulki tuo kaunis laiva vienolla pohjatuulella tyyntä veden pintaa aavaa merta kohti.

"Tämä ihminen ajattelee kaikkea", sanoi majori. "Minun ensimäinen toivoni oli, että voisimme ampua miehen rattaalta ja että priki sitte kulkisi kallioihin. Mutta nyt on tämäkin toivo pettänyt minun, sillä hän näyttää olevan käsiin saamaton."

"Tuolla tulevat veneet", huusi kapteeni. "Täperä on aikakin, sillä puolta tuntia myöhemmin olisi priki ollut turvassa. Mitä neuvotte meille nyt, herra majori?"

"Tässä ei ole muuta kuin laivaan kiini tarttuminen, vaikka se rohkea ryöväri mahtaa puolustaa itseänsä urhoollisesti. Kuitenkin pitää meidän antaa prikin tulla likelle suuta, että voisimme sitä ampua rannalta ja pitää sen kansi tyhjänä meille. Silloin voisimme ehkä tarttua kiini laivaan ilman vähintäkään tappiota." Majorin aikomus muutettiin ainoasti siten, että kapteeni meni yhteen veneesen, kun luutnantti jäi kallion huipulle. Brandon oli tarkoin huomannut kaikki vihollisten valmistukset ja tullut pian vakuutetuksi, että hän ainoasti voisi uloslaskea, jos hän ensin voisi viekoitella veneet lahden suulta ja eroittaa ne. Hän käänsi sentähden laivan ja purjehti lahden vastapäätä olevaa rantaa kohti.