Heti kun vene oli laskettu vesille, oli prikin väki arvellut, mimmoista kansaa nuo tuliat olisivat.
"Oivallinen vene", huusi perämies. "Se uiskentelee veden kalvossa kun sorsa."
"Kummallinen vaatetustapa", sanoi Lovisa; "ihmiset taitavat täällä pitää keltaisesta väristä."
"Luultavasti on tuon perässä istuvan herran palveliain puku sellainen."
"Hän on luultavasti Luotsi", huudahti perämies. "No, jos hän tuopi myötänsä tuulta, on hän meille tervetullut."
Samassa saapui tuo luultu luotsi laivalle, ja ainoallakaan silmäripsien värähdyksellä ilmoittamatta tietoansa siitä vaarasta, johon hän oli antautunut, nosti hän kunnioituksella hattuansa majorin edessä, nyökkäsi perämiehelle, kumarsi kohteliaasti naisille ja asiaa ymmärtävällä silmäyksellä katsahdettuansa purjeita ja touvistoa, teki hän tavallisen kysymyksen: "Mistä?"
"Lontoosta", vastasi majori.
"Te olette luotsi, eikö niin?" kysyi perämies.
Mark Brandon nyökäytti päätänsä.
"Kuinka on tuulen laita?" kysyi perämies.