"Pelkäänpä", kuului vastaus, "että ennen pitkää on teillä enemmän tuulta kuin tarvitsettekaan. Onko kukaan teistä ennen ollut tässä maailman osassa?"
"Ei yksikään", vastasi majori, joka ei ollut aivan hyvillänsä myrskyn ennustuksesta.
"No, ei se haittaa", jatkoi Mark. "Maaherra myöntänee varmaan, että muutamia meidän miehistä tulee teille avuksi ja päivälliseen saakka pysyy sää muuttumatta." Sitte kääntyi hän majoriin ja sanoi: "Minun on noudettava vielä neljä miehistäni, ne ovat tässä lähellä, tunnissa toivon olevani takaisin." Myöskin huomautti hän, että ruokavarat välistä puuttuivat hänen väeltänsä tässä kaukaisessa paikassa ja että muutamat rommiputelit, vähän lihaa ja leipää olisivat heille tervetulleet. Hän sai, mitä pyysi, ja kotvan perästä souti hän seuralaisinensa jälleen rantaan.
"No, mitä saitte mukaanne?" huusivat toiset jo pitkältä matkalta.
"Lihaa ja rommia", vastasi hän, "ja pelastuksen toivoa."
"Eläköön! Eläköön Mark!" huusivat kaikki, lakkiansa pyöritellen.
Ruokavarat jaettiin ja nautittiin tavattoman lyhyessä ajassa. Mutta juomasta antoi päällikkö heidän nauttia ainoasti vähäisen määrän, ettei hetkinen kohtuuttomuus tekisi heidän tuumaansa tyhjäksi. Oikeastaan olivat he kaikki peräti vakuutetut asemansa vaikeudesta, ja siis heidän ainoa toivonsa välttää vankeutta perustui mahdollisuuteen valloittaa laiva, jossa ainoasti oli kolmetoista miestä. Juoma jätettiin sentähden päällikön huostaan, ja tämän tarkoin ilmoitettua, mitä heidän olisi tekeminen, soutivat he laivalle.
III.
Laivan anastus.
Näytti siltä, kun onni olisi suosinut rosvojen rikoksellista tuumaa, sillä tuskin olivat he tulleet laivalle, kun nousi hieno tuuli, joka puhalsi myötävirtaan, ja vienosti röyhelsi veden kalvoa, ja samassa musta pilvi vetäytyi ympäri lähellä olevia vuorten huippuja. Kaikki pienen laivan väestö oli kokoontunut kannelle ja katseli uteliaana tulioita, jotka repaleisissa vaatteissaan eivät juuri herättäneet myötätuntoisuutta kohtaansa.