»En, armollisin rouva.»
»Minä lähetän ne teille.»
Samassa astui majuri Crampas Effin luo pyytäen saada tiedustella hänen vointiansa. Effin kasvoihin tulvahti veri, mutta ennenkuin hän ehti vastata, virkkoi Crampas: »Saanko pyytää, armollisin rouva, esittelemään minut?»
Effi mainitsi Crampasin nimen. Crampas oli jo ennakolta aivan selvillä asioista ja kertoi kevyesti jutellen kaikista niistä Paddeneista ja Titzewitzeistä, joista oli joskus kuullut. Samalla hän pyysi anteeksi, ettei ollut vaimoineen vieläkään käynyt Kessine-joen toisella puolella asuvien herrasväkien luona ja viittasi veden merkilliseen erottavaan voimaan. Aivan samoin kuin Englannin kanaali…
»Kuinka?» kysyi vanha rouva Titzewitz.
Crampas puolestaan piti asiattomana ryhtyä sellaisiin selittelyihin, jotka kumminkaan eivät olisi johtaneet mihinkään, ja jatkoi: »Kahtakymmentä Ranskaan menevää saksalaista ei vastaa yksikään Englantiin menevä. Sen vaikuttaa vesi; sanon vieläkin, että vedellä on erottava voima.»
Rouva von Padden, joka vaistomaisesti aavisti tuossa piilevän jotakin salavihjausta, aikoi käydä vettä puolustamaan, mutta Crampas jutteli yhä vuolaammin ja kiinnitti naisten huomiota kauniiseen neiti von Stojentiniin, joka oli »epäilemättä tanssiaisten kuningatar». Samalla hänen katseensa osui ihaillen Effiin. Sitten hän kumarsi kaikille ja poistui nopeasti.
»Kaunis mies», sanoi rouva von Padden. »Seurusteleeko hän teidän perheessänne?»
»Hieman.»
»Tosiaankin», toisti rouva von Padden, »kaunis mies. Hiukan liian varma. Ja ylpeys käy lankeemuksen edellä… Mutta katsokaahan, tuolla hän tosiaankin käy tanssiin Grete Stojentinin kanssa. Oikeastaan hän on kumminkin liian vanha; vähintään puolivälissä neljääkymmentä.»