»Mistä?»
»Se jää salaisuudekseni. Minäkin tahdon omistaa salaisuuden. Asia tulee sitten sinulle yllätyksenä.»
Samassa astui huoneeseen Friedrich tuoden saapunutta postia. Siinä oli enimmälti virallisia kirjelmiä ja sanomalehtiä. »Kas, tuossahan on kirje sinullekin», sanoi Innstetten. »Ja ellen erehdy, on käsiala äitisi.»
Effi otti kirjeen »Niin, se on äidiltä. Mutta siinähän ei ole
Friesackin postileimaa; katsohan, siinä on selvästi Berlin.»
»Epäilemättä», nauroi Innstetten. »Sinusta se näyttää ilmeiseltä ihmeeltä. Äiti on varmaan Berlinissä ja on kirjoittanut lemmikilleen kirjeen hotellista.»
»Niin», sanoi Effi, »niin asia lienee. Mutta minä olen sittenkin melkein peloissani enkä voi saada oikeata lohdutusta siitä, mitä Hulda Niemeyer aina sanoi; parempi on pelätä kuin toivoa. Mitä sinä siitä arvelet?»
»Papintyttären sanomaksi se ei liene aivan paikallaan. Mutta luehan nyt kirje. Tässä on paperiveitsi.»
Effi leikkasi kirjeenkuoren auki ja luki: »Rakas Effi. Olen ollut vuorokauden täällä Berlinissä, kysymässä neuvoa Schweiggeriltä. Minut nähdessään hän onnittelee minua, ja kun ihmeissäni kysyn, minkä johdosta, saan kuulla ministeristönjohtajan Wüllersdorfin vastikään käyneen hänen luonansa ja kertoneen, että Innstetten on kutsuttu ministeristöön. Olen hieman, suutuksissani siitä, että täytyy kuulla sellaisia asioita sivullisilta. Mutta ylpeydessäni ja ilossani annan teille anteeksi. Olen muuten aina tietänyt (jo silloin, kun I. oli vielä Rathenowin rykmentissä), että hänestä tulee jotakin. Nyt asia koituu sinun hyväksesi. Teidän täytyy tietenkin hankkia huoneistot ja uusi kalusto. Jos sinä, rakas Effini, luulet tarvitsevasi siinä suhteessa neuvojani, niin tule niin pian kuin aikasi suinkin sallii. Minä jään tänne viikoksi parannuksille, ja ellei siitä ole apua, kenties hieman pitemmäksikin aikaa; Schweigger ei ole sanonut mitään ehdottoman varmaa. Olen vuokrannut yksityisasunnon Schadow-kadun varrelta; huoneeni vieressä on vielä huoneita vapaina. Siitä, mikä silmääni vaivaa, kerron lähemmin suullisesti; toistaiseksi askarruttaa mieltäni teidän tulevaisuutenne. Briest tulee olemaan erinomaisen iloinen; hän on aina olevinaan välinpitämätön sellaisiin seikkoihin nähden, mutta on oikeastaan kiintynyt niihin enemmän kuin minä. Tervehdi Innstetteniä, suutele Annia, jonka kenties tuot mukanasi. Sinua aina hellästi rakastava äitisi Luise von B.»
Effi laski kirjeen kädestään mitään virkkamatta. Hän tiesi hyvinkin mitä oli tehtävä, mutta ei tahtonut sitä itse lausua; Innstettenin piti sitä ehdottaa, jotta hän voi sitten epäröiden suostua.
Innstetten tosiaankin meni satimeen. »Mitä arvelet, Effi, olet kovin rauhallinen!»