»Ah, Geert, kaikissa asioissa on kaksi puolta. Toisaalta olisin iloinen saadessani nähdä äidin, vieläpä kenties muutaman päivän kuluttua. Mutta paljon on sellaisiakin seikkoja, jotka puhuvat sitä vastaan.»
»Mitä sitten?»
»Kuten tiedät, on äiti erittäin jyrkkä ja tunnustaa ainoastaan oman tahtonsa. Isän kanssa hän on voinut menetellä mielensä mukaan. Mutta minä tahtoisin mielelläni saada asunnon, joka on oman makuni mukainen, ja uuden kaluston, joka miellyttää minua itseäni.»
Innstetten nauroi. »Ja siinäkö kaikki?»
»Olisihan siinäkin jo riittävästi. Mutta ei siinä kyllin.» Hän rohkaisi mielensä, katsoi miestään silmiin ja sanoi: »Sitäpaitsi, Geert, en tahtoisi lähteä kohta pois luotasi.»
»Sinä veitikka, sanot niin vain siitä syystä, että tunnet heikkouteni. Mutta me olemme kaikki niin itserakkaita, ja minä tahdon sen uskoa. Tahdon sen uskoa ja siitä huolimatta näytellä sankarillista, kieltäytyvää. Matkusta niin pian kuin katsot tarpeelliseksi; ja voit asian oman sydämesi edessä puolustaa.»
»Niin et saa puhua, Geert. Mitä merkitsee tuo: 'puolustaa oman sydämeni edessä? Siten sinä puolittain väkivaltaisesti pakotat minut näyttelemään hellämielisen osaa, ja minun täytyy pelkän keimailun vuoksi sanoa: 'Ah, Geert, niin ollen minä en matkusta milloinkaan'. Tai ainakin jotakin sentapaista.»
Innstetten uhkasi sormellaan. »Effi, sinä olet liiankin hienosyinen. Minä olen pitänyt sinua kaiken aikaa lapsena, mutta huomaankin, että täytät saman mitan kuin kuka muu tahansa. Mutta jätetään tämä asia, tai, kuten isäsi tapana on sanoa: 'siinä joudumme liian avaroille aloille'. Sanohan mieluummin, milloin tahdot matkustaa.»
»Tänään on tiistai. Sanokaamme siis perjantaina puolenpäivän aikaan laivalla. Silloin olen illalla Berlinissä.»
»Olkoon menneeksi. Ja milloin palaat?»