»Siitä syystä sanoinkin, ettei se ole ketä tahansa varten. Mutta olipa lupa tai ei, joka tapauksessa ne ovat nyt korkeassa hinnassa. Muotijuttu kuin hyypänmunat.»
»Elleivät ole liian hurjia, niin kerrohan jokin näyte. Käykö päinsä?»;
»Epäilemättä. Ja tekisipä mieleni lisätä, että osut kysymään onnelliseen aikaan. Se pila, joka nyt on liikkeellä, on näet erinomaisen hieno, koska yksinkertaiseen raamatunkohtaan liittyy vielä eräs kielellinen kaksimielisyys. Kysymys — kaikki nämä sukkeluudet esiintyvät kysymysten muodossa — on muuten sangen mutkaton ja kuuluu näin: 'Kuka oli ensimmäinen ajomies?' Nyt arvaa!»
»Kukaties Apollo.»
»Varsin hyvin. Oletpa pätevä, Effi. Minä en olisi tuota keksinyt. Mutta etpä sittenkään osu mustaan.»
»Kuka se siis oli?»
»Ensimmäinen ajomies oli 'kärsimys'. Jo Jobin kirjassa näet luetaan: 'Leid soll mir nicht widerfahren' (Kärsimyksen ei pidä minua kohdata — 'ajaa minua vastaan') tai 'wieder fahren' (ajaa jälleen).»
Effi toisti päätään pudistaen lauseen lisäyksineen, mutta ei kaikesta vaivannäöstään huolimatta saanut siitä selkoa; hän kuului aivan nimenomaisesti niihin onnellisiin, jotka eivät ollenkaan tajua tuollaista, ja niin joutui serkku Briest siihen, ei suinkaan kadehdittavaan asemaan, että hänen täytyi yhä uudelleen huomauttaa sanojen »widerfahren» ja »wieder fahren» yhtäläisestä ääntämisestä ja niiden merkityksessä ilmenevästä erotuksesta.
»Ah, nyt ymmärrän. Ja sinun pitää antaa anteeksi, että kesti niin kauan. Mutta se on tosiaankin liian typerää.»
»Niin, typeräähän se on», virkkoi Dagobert nolostuneena.