Niin oli kulunut jo melkein kaksi viikkoa. Innstetten kirjoitti yhä vaativammin ja muuttui verrattain käskeväksi, melkeinpä anoppiakin kohtaan, joten Effi huomasi, ettei asiaa käynyt enää tuonnemmaksi siirtäminen, vaan täytyi tosiaankin vuokrata. Mutta entä sitten? Muutto Berliniin tulisi tapahtumaan vasta kolmen viikon kuluttua, ja Innstetten vaati pian palaamaan. Oli siis olemassa yksi ainoa keino: täytyi jälleen esittää komediaa, sairastua.
Useistakin syistä se oli hänelle vaikeanlaista; mutta niin täytyi menetellä, ja kun tuo oli varmaa, oli myöskin selvää, kuinka osa oli esitettävä, pienimpiä yksityiskohtia myöten.
»Kuten näet, äiti, alkaa viipymiseni hermostuttaa Innstetteniä.
Ajattelen siis olevan parasta, että lähdemme ja vuokraamme heti tänään.
Ja huomenna minä matkustan. Ah, minun on vaikea erota sinusta.»
Rouva von Briest suostui. »Minkä huoneiston aiot valita?»
»Tietenkin ensimmäisen, Keith-strassen varrelta; se miellytti minua alun pitäen ja samoin sinua. Se ei liene vielä kuiva, mutta nyt on kesäkausi, ja se on tavallaan lohdutukseksi. Ja jos kosteus on liiallinen ja tulee hieman luuvaloa, niin onhan minulla vielä Hohen-Cremmen.»
»Älä sitä kutsu, lapseni; luuvalo tulee usein ihan tietämättäkin.»
Äidin sanat olivat Effin mieleen; hän vuokrasi huoneiston jo samana aamupäivänä ja kirjoitti Innstettenille kortin sanoen aikovansa palata seuraavana päivänä. Kohta senjälkeen matkalaukut tosiaankin säälittiin kokoon ja suoritettiin kaikki valmistelut. Mutta kun sitten tuli seuraava aamu, käski Effi kutsua äidin vuoteensa luo ja sanoi: »Äiti, minä en kykene matkustamaan. Minua repii ja riipoo, koko selkääni pakottaa, ja luulenpa melkein, että se on luuvaloa, olisi uskonut sen olevan niin tuskallista.»
»Mitä sinulle sanoinkaan; ei pidä maalata pirua seinään. Vielä eilen puhuit siitä kevytmielisesti, ja tänään se jo sinua vaivaa. Schweiggerin tavatessani minä kysyn, mitä sinun tulee tehdä.»
»Ei, älä kysy Schweiggeriltä. Hän on spesialisti. Se ei käy päinsä, ja hän voi loukkaantuakin, jos häneltä kysytään neuvoa toisissa asioissa. Luulen olevan parasta, että odotamme, kuinka se kehittyy. Voihan se olla ohimenevääkin. Minä nautin koko päivän vain soodavettä ja teetä, ja kun pääsen hikoamaan, kenties siitä vielä pelastunkin.»
Rouva von Briest sanoi asiaan suostuvansa, mutta vaati häntä hyvin itseänsä hoitamaan. Aikaisempi muoti, jonka mukaan ei saanut mitään nauttia, oli hänen mielestään väärä ja vain heikentävä; siinä suhteessa rouva von Briest sanoi kannattavansa ehdottomasti uutta koulukuntaa: oli syötävä kunnollisesti.