* * * * *
Kun oli noustu pöydästä ja siirrytty viereiseen huoneeseen — siihen, josta oli ylen innokkaasti, mutta turhaan etsitty haavansidettä — sijotettiin Anni jälleen sohvaan. Johanna tuli ja istuutui lapsen luo, ja Innstetten alkoi järjestää takaisin ompelupöytään kaikkia niitä esineitä, jotka lepäsivät kirjavana rykelmänä ikkunalaudalla. Silloin tällöin hän epäröi ja kysyi neuvoa Johannalta.
»Missä olivat nämä kirjeet, Johanna?»
»Kaikkein alimmaisina», vastasi Johanna, »tässä laatikossa.»
Kysymyksen ja vastauksen aikana Innstetten silmäili hieman tarkemmin pientä, punaisin nauhoin sidottua kääröä, jonka näyttivät muodostavan pikemmin keräellyt paperiliput kuin varsinaiset kirjeet. Hän taivutti kirjekääröä kuin korttipakkaa peukalonsa varassa, ja muutamat rivit, oikeastaan vain muutamat yksityiset sanat, pistivät siinä hänen silmiinsä. Tuntemisesta ei voinut olla puhettakaan, mutta sittenkin hänestä tuntui kuin hän olisi nähnyt saman käsialan jossakin aikaisemmin. Pitikö hänen katsoa tarkemmin?
»Johanna, voitte tuoda meille kahvia. Annikin juo puoli kuppia. Tohtori ei ole sitä kieltänyt, ja mikä ei ole kiellettyä, on luvallista.»
Niin sanoessaan hän siirsi punaisen nauhan syrjään ja tarkasti Johannan poistuttua nopeasti koko käärön sisältöä. Ainoastaan kahdessa kirjeessä oli osoite »Rouva Piirineuvos von Innstettenille». Nyt hän tunsi käsialan; se oli majurin. Innstetten ei tietänyt mitään Crampasin ja Effin välisestä kirjeenvaihdosta, ja hänen päässään alkoi kaikki pyöriä. Hän pisti käärön taskuunsa ja palasi omaan huoneeseensa. Muutamia minuutteja myöhemmin tuli Johanna ja koputti hiljaa ovelle, siten ilmoittaen, että kahvi oli pöydässä. Innstetten vastasi, mutta siihen se jäi; oli yhtä hiljaista kuin ennenkin. Vasta neljännestunnin kuluttua kuultiin hänen astelevan matolla edestakaisin. »Mikä vaivanneekaan isää?» virkkoi Johanna Annille. »Sanoihan tohtori hänelle, ettei asia ole ollenkaan vaarallinen.»
* * * * *
Kävelystä ei kuulunut tulevan loppuakaan. Vihdoin ilmaantui Innstetten jälleen viereiseen huoneeseen ja virkkoi: »Pitäkää huolta Annista, Johanna, ja katsokaa, että hän pysyy kauniisti sohvassa. Minä lähden kävelemään tunniksi, kenties pariksikin.»
Sitten hän silmäili tarkkaavasti lasta ja poistui.