»Siis asioita, jotka ovat tapahtuneet teidän vielä Kessinissä ollessanne?»
Innstetten nyökkäsi.
»Siis kuuden vuoden takaisia asioita tai hieman vanhempiakin.»
»Niin.»
Wüllersdorf oli vaiti. Hetkisen kuluttua sanoi Innstetten: »Näyttää melkein siltä, Wüllersdorf, kuin nuo kuusi vuotta teihin kovin vaikuttaisivat. On tietenkin olemassa vanhentumisteoria, mutta enpä tiedä, onko tämä sellainen tapaus, johon se on sovellettavissa.»
»En tiedä minäkään», virkkoi Wüllersdorf. »Mutta tunnustan teille avoimesti, että kysymys näyttää koskevan juuri sitä.»
Innstetten katseli häntä suurin silmin. »Sanotteko niin ihan vakavasti?»
»Ihan vakavasti. Tämä ei suinkaan ole sellainen asia, jossa ovat paikallaan jeux d'esprit tai dialektiset hiuksenhalkomiset.»
»Olen utelias kuulemaan, mitä tarkoitatte. Sanokaa avoimesti, kuinka asiaan suhtaudutte!»
»Kuulkaahan, Innstetten, teidän asemanne on kamala, ja teidän elämänne onni on mennyttä. Mutta jos ammutte rakastajan kuoliaaksi, niin elämänne onni on tavallaan kaksin kerroin mennyttä, ja koetun kärsimyksen tuottamaan tuskaan tulee lisäksi aiheutetun kärsimyksen tuottama tuska. Kysymys koskee yksinomaan sitä, onko teidän välttämättä niin meneteltävä. Tunnetteko itsenne niin loukatuksi, solvatuksi, syvästi suuttuneeksi, että joko hänen tai teidän täytyy kuolla? Onko niin laita?»