»Kuinka olikaan laita?»
»Joutavia juttuja. Vanha merikapteeni ja hänellä tyttärentytär tai veljentytär, joka katosi eräänä kauniina päivänä, ja lisäksi kiinalainen, joka saattoi olla rakastajakin, ja eteissuojassa pieni haikala ja krokodiili, molemmat nuorasta riippumassa ja alinomaisessa liikkeessä. Mainiota kerrottavaa, mutta ei nyt. Päässä kummittelee kaikenlaisia muita asioita.»
»Unohdatte, että asia voi vielä hyvinkin selviytyä.»
»Niin ei saa käydä. Äsken, Crampasista puhuessanne, tekin puhuitte asiasta toisin, Wüllersdorf.»
Kohta senjälkeen oli kuljettu Plantaašin läpi, ja ajomies aikoi kääntyä oikealle kohti aallonmurtajaa. »Ajakaa mieluummin vasemmalle. Aallonmurtajalle ehdimme myöhemminkin.»
Ajomies käänsi leveälle ajotielle, joka johti miestenkylpylän taitse suoraan kohti metsää. Kun oli saavuttu kolmensadan askelen päähän siitä, Wüllersdorf pysähdytti vaunut, ja molemmat kulkivat sitten pitkin verrattain leveätä ajotietä, joka kohtisuoraan leikkasi kolmirivistä särkkäaluetta. Kaikkialla kasvoi sivuilla taajoja rantakauramättäitä ja niiden ympärillä eternellejä ja muutamia veripunaisia neilikoita. Innstetten kumartui ja taittoi itselleen neilikan napinläpeen. »Eternellit jälkeenpäin.»
Niin he kulkivat viisi minuuttia. Ehdittyään siihen verrattain syvään notkelmaan, joka sijaitsi molempien ulommaisten särkkien välissä, he näkivät vasemmalla jo vastapuolueen: Crampasin ja Buddenbrookin ja heidän joukossaan kelpo tri Hannemannin, joka piti hattuaan kädessään, niin että harmaat hiukset liehuivat tuulessa.
Innstetten ja Wüllersdorf kulkivat notkelman pohjaa ylöspäin, Buddenbrook tuli heitä vastaan. Tervehdittiin, ja sitten astuivat molemmat sekundantit syrjään lyhyttä asiallista keskustelua varten. Päätettiin, että oli edettävä a tempo ja laukaistava kymmenen askelen päästä. Sitten Buddenbrook palasi paikalleen; kaikki tapahtui nopeasti, Crampas kaatui.
Innstetten astui muutamia askelia taaksepäin ja kääntyi pois. Wüllersdorf oli lähtenyt Buddenbrookin luo, ja molemmat odottivat nyt, mitä sanoisi tohtori, joka näkyi kohauttavan olkapäitään. Samalla osoitti Crampas kättään liikahduttaen tahtovansa jotakin sanoa. Wüllersdorf kumartui hänen puoleensa, nyökkäsi niihin muutamiin sanoihin, jotka kuoleva sai tuskin kuuluvasti lausutuksi, ja meni sitten Innstettenin luo.
»Crampas haluaa vielä puhua kanssanne, Innstetten. Noudattakaa hänen tahtoansa. Hän ei elä enää kolmea minuuttia.»