Jo seuraavana aamupäivänä hän pukeutui huolellisesti soveliaaseen mustaan pukuun ja lähti tapaamaan ministerin rouvaa. Hän lähetti käyntikorttinsa, johon oli merkitty vain »Effi von Innstetten, o.s. von Briest». Kaikki muu oli jätetty pois, paroonitarkin. »Hänen ylhäisyytensä pyytää käymään sisään.» Effi seurasi palvelijaa eteissuojaan, istuutui ja alkoi kiihtymyksestään huolimatta tarkastella seinillä olevia kuvia. Siinä oli ensinnäkin Guido Renin Aurora, ja vastapäätä riippui englantilaisia vaskipiirroksia, Benjamin Westin teosten jäljennöksiä, tunnettua aquatintatekotapaa noudattaen valmistettuja, voimakkaine valo- ja varjovaikutelmineen. Eräs kuva esitti kuningas Learia nummella rajuilman keskellä.
Effi oli tuskin ehtinyt lopettaa tarkastelunsa, kun viereisen huoneen ovi avautui ja kookas solakka nainen, jonka ulkomuoto heti vaikutti miellyttävästi anojaan, astui hänen luoksensa ja ojensi hänelle kätensä. »Parahin armollinen rouva», sanoi hän, »olen erittäin iloinen nähdessäni teidät jälleen…»
Niin sanoessaan hän siirtyi sohvaa kohti ja veti istuutuessaan Effin viereensä.
Effiä liikutti kaikessa ilmenevä sydämen hyvyys. Ei jälkeäkään kopeudesta tai moitteesta, pelkkää kaunista inhimillistä myötätuntoa. »Miten voin teitä palvella?» virkkoi ministerin rouva vielä kerran.
Effin suupielet värähtivät. Vihdoin hän sanoi: »Minut tuo tänne eräs pyyntö, jonka täyttymisen teidän ylhäisyytenne kenties voi tehdä mahdolliseksi. Minulla on kymmenen vuoden ikäinen tytär, jota en ole nähnyt kolmeen vuoteen ja jonka mielelläni näkisin jälleen.»
Ministerin rouva tarttui Effin käteen ja silmäili häntä ystävällisesti.
»Kun sanon, etten ole häntä nähnyt kolmeen vuoteen, en sano ihan oikein. Minä näin hänet kolme päivää sitten.» Effi kuvaili erittäin vilkkaasti sattunutta kohtausta. »Pakenemassa omaa lastani. Tiedän tosin saaneeni ansioni mukaan enkä tahdo muuttaa mitään seikkaa elämässäni. On oikein niinkuin on; en ole tahtonut sitä muuksi muuttaa. Mutta tuo lasta koskeva asia on sentään liian ankara, ja minä toivon saavani nähdä hänet silloin tällöin, ei salaa ja varkain, vaan kaikkien asianosaisten tietäen ja heidän suostumuksellaan.»
»Kaikkien asianosaisten tietäen ja heidän suostumuksellaan», toisti ministerin rouva Effin sanat. »Toisin sanoen teidän puolisonne suostumuksella. Minä huomaan hänen kasvatusmenetelmänsä pyrkivän pitämään lasta loitolla äidistä enkä tahdo puolestani käydä asiaa arvostelemaan. Hän on kenties oikeassa; suokaa anteeksi tämä huomautukseni, armollinen rouva.»
Effi nyökkäsi.
»Te suostutte itsekin puolisonne menettelyyn ja vaaditte vain, että luonnollinen tunne, kaiketi tunteistanne kaunein (ainakin me naiset lienemme siinä kohden yhtä mieltä) saa oikeutensa. Osunko oikeaan?»