»Sikäli? Joka suhteessa, suloinen Effini.»
»Sinä sanot niin vain senvuoksi, että vietämme vielä kuherruskuukauttamme… mutta ei, mehän olemme jo sen viettäneet. Taivaan tähden, Geert, sitä en ole tullut vielä ollenkaan ajatelleeksi, mehän olemme olleet naimisissa jo yli kuusi viikkoa, kuusi viikkoa ja päivän. Niin, se on toista; niinpä en käsitäkään sitä enää imarteluksi, vaan pidän sen täytenä totena.»
Samassa astui huoneeseen Friedrich tuoden kahvia. Aamiaispöytä oli vinosti pienen kulmasohvan edessä, joka tarkoin täytti huoneen erään nurkan. He sijoittuivat siihen molemmin.
»Kahvi on oivallista», sanoi Effi, samalla tarkastellen huonetta ja sen sisustusta. »Tämä on vielä hotellikahvia tai kuin Bottegonessa… muistatko, Firenzessä, tuomiokirkko näköalana. Siitä minun täytyy kirjoittaa äidille, tällaista kahvia ei ole meillä Hohen-Cremmenissä. Yleensäkin, Geert, minä huomaan vasta nyt, kuinka hienosti olen mennyt naimisiin. Meillä oli kaikki vain jotenkuten mukiinmenevää.»
»Hullutuksia, Effi. En ole nähnyt milloinkaan parempaa taloudenhoitoa kuin teillä.»
»Ja millainen onkaan asuntosi. Ostettuaan uuden pyssykaapin ja kiinnitettyään kirjoituspöytänsä yläpuolelle puhvelinpään ja heti sen alle ukko Wrangelin (hän näet oli aikoinaan ukon adjutanttina) isä luuli jo jotakin tehneensä; mutta kun katselen täällä ympärilleni, niin koko Hohen-Cremmenin ihanuus on tämän rinnalla vain puutteellista ja jokapäiväistä. En tiedä ollenkaan, mihin tätä kaikkea vertaisin; jo eilen illalla, nopeasti katsahdettuani, johduin ajattelemaan kaikenlaista.»
»Mitä, jos saan kysyä?»
»Niin, mitä. Mutta et saa sille nauraa. Minulla oli kerran kuvakirja, jossa nähtiin persialainen tai intialainen ruhtinas (hänellä näet oli päässään turbaani) istumassa punaisella silkkityynyllä, jalat allansa, ja hänen takanansa oli sitäpaitsi vielä iso punainen silkkipielus, joka pursui esiin pulleana vasemmalta ja oikealta, ja huoneen takaseinä oli ihan täynnä miekkoja ja tikareita ja pantterinnahkoja ja kilpiä ja pitkiä turkkilaisia pyssyjä. Aivan samanlaista on täällä sinun luonasi, ja jos vielä vedät jalat allesi, niin yhtäläisyys on täydellinen.»
»Effi, sinä olet ihastuttava, suloinen olento. Et ollenkaan tiedä, kuinka vakuutettu olen siitä ja kuinka mielelläni tahtoisin joka hetki sinulle osoittaa, että olen siitä vakuutettu.»
»Onhan sinulla vielä aikaa aivan riittävästi; minä olen vasta seitsemäntoista vuoden ikäinen enkä aio vielä kuolla.»