»Pastori-parkaa, jonka nimi oli Trippel, moitittiin senvuoksi kovin, joten oli oikeastaan onni, että hän aivan pian kuoli, koska olisi muuten menettänyt virkansa. Vaikka näet kaupunki oli hänet valinnut, se oli kuitenkin häntä vastaan, aivan samoinkuin sinä, ja konsistorio tietenkin aivan erikoisesti.»
»Trippel, niinkö sanoit? Niinpä hän lienee jossakin yhteydessä sen pastorinrouva Trippelin kanssa, jonka tulemme näkemään tänä iltana?»
»Luonnollisesti. Pastori oli hänen miehensä, ja Trippellin isä.»
Effi nauroi. »Trippellin! Nyt vasta asian oikein ymmärrän. Gieshübler mainitsi jo kirjeessään, että hän on Kessinissä syntynyt, mutta minä ajattelin, että hän on jonkun italialaisen konsulin tytär. Onhan täällä viljalti ulkomaalaisia nimiä. Mutta hänpä onkin hyvä saksalainen ja polveutuu Trippelistä. Onko hän tosiaankin niin oivallinen, että on uskaltanut muuttaa itsensä italialaiseksi?»
»Maailma on sen, joka uskaltaa. Hän on muuten varsin etevä. Hän opiskeli pari vuotta Parisissa, missä oppi tuntemaan myöskin venäläisen ruhtinaan — venäläiset ruhtinaat näet ovat erittäin valistuneita, eivät välitä pienistä luokkaennakkoluuloista, ja Kotšukov ja Gieshübler, jota hän muuten nimittää 'sedäksi' ja jota melkein sopii nimittää synnynnäiseksi sedäksi, he molemmat oikeastaan ovat tehneet pikku Marian siksi, mikä hän on. Gieshübler auttoi hänet Parisiin ja Kotšukov on sitten muuntanut hänet Trippelliksi.»
»Ah, Geert, kuinka viehättävää tämä kaikki onkaan, ja millaista arkielämää olenkaan elänyt Hohen-Cremmenissä! Ei koskaan sattunut mitään erikoista.»
Innstetten tarttui hänen käteensä ja sanoi: »Niin et saa puhua, Effi. Aaveista sopii ajatella, mitä haluaa. Mutta varo erikoista tai sitä, mitä erikoiseksi nimitetään. Sen, mikä näyttää kovin houkuttelevalta — ja siihen lajiin kuuluvaksi minä luen myöskin Trippellin viettämän elämän — saa yleensä maksaa onnellaan. Minä tosin tiedän, kuinka rakastat Hohen-Cremmeniä ja olet siihen kiintynyt, mutta usein sitä pilkkailetkin ollenkaan aavistamatta, mitä merkitsevät hiljaiset päivät, sellaiset kuin Hohen-Cremmenissä vietetyt.»
»Niin ei ole laita», väitti Effi. »Tiedän varsin hyvin, mitä ne merkitsevät. Kuulen vain mielelläni jostakin muusta, ja sitten tekee mieleni saada olla mukana. Mutta olet ihan oikeassa. Ja oikeastaan minäkin ikävöin vain lepoa ja rauhaa.»
Innstetten varoitti sormellaan. »Kallein Effi kultani, tuon sinä vain jälleen keksit. Pelkkiä haaveita, milloin niin, milloin näin.»