»Yrittikö hän?»
»Ei yrittänytkään. Mutta hän ei voinut enää jäädä näille main, ja koko sotilaselämä alkoi varmaan häntä kyllästyttää. Silloinhan olikin rauhan aika. Sanalla sanoen, hän otti eron ja alkoi opiskella lakitiedettä, 'oikein olut-innoin', kuten isä sanoo. Vuonna seitsemänkymmentä, sodan puhjetessa, hän palasi palvelukseen, mutta ei entiseen rykmenttiinsä, vaan Perlebergin, ja sai ristin. Luonnollisesti, sillä hän on erittäin reima. Heti sodan loputtua hän istui jälleen asiakirjojensa ääressä, ja sanotaan, että Bismarck pitää häntä suuressa arvossa samoinkuin keisarikin, ja niin hänestä tuli piirineuvos Kessinin piiriin.»
»Missä on Kessin? Minä en ole kuullut sellaisesta.»
»Ei, se ei olekaan meidän tienoillamme; se sijaitsee sievoisen matkan päässä täältä, Pommerissa, jopa Taka-Pommerissakin, mikä ei kumminkaan paljoa merkitse, koska se on kylpypaikka (siellä onkin pelkkiä kylpypaikkoja), ja parooni Innstettenin nyt suorittama lomamatka on oikeastaan lankomatka tai jotakin sentapaista. Hän tahtoo tavata vanhoja tuttaviaan ja sukulaisiaan.»
»Onko hänellä täällä sukulaisia?»
»On ja ei ole, kuinka tahtoo asian ymmärtää. Innstettenin sukua täällä ei enää ole, eipä liene yleensäkään enää olemassa. Mutta hänellä on täällä kaukaisia serkuksia äidin puolelta, ja ennen kaikkea hän lienee tahtonut nähdä jälleen Schwantikowin ja Bellingin kartanon, johon häntä liittävät monet muistot. Toissapäivänä hän oli siellä, ja tänään hän saapuu tänne Hohen-Cremmeniin.»
»Entä mitä sanoo siihen isäsi?»
»Ei mitään. Hän ei ole sellainen. Sitäpaitsi hän tuntee äidin. Hän vain kiusoittelee äitiä.»
Samassa kuuluivat keskipäivän lyönnit, ja jo ennen äänten häipymistä ilmaantui Wilke, Briestin talon kaikkikaikessa tuoden Effille tietoa: »Armollinen rouva käskee sanoa että armollisen neidin tulee pukeutua hyvissä ajoin; kohta kello yhden jälkeen saapunee parooni.» Tuota vielä ilmoittaessaan Wilke jo alkoi korjata pois pöydällä olevia esineitä tarttuen ensinnä sanomalehteen, jolla karviaismarjankuoret lepäsivät.
»Ei, Wilke, ei niin; se on meidän asiamme… Hertha, sinun pitää tehdä tötterö ja pistää siihen kivi, jotta se paremmin uppoaisi. Ja sitten me lähdemme pitkänä surusaattona ja hautaamme tötterön avoimelle meren selälle.»