Sillä kannalla olivat asiat viikkokausia, kunnes Effi äkkiä ilmaisi halunsa päästä mukaan ratsastamaan: hän sanoi kerta kaikkiaan olevansa intohimoinen ratsastaja ja väitti olevan liikaa, jos kessiniläisten puheenpauhinan vuoksi piti luopua sellaisesta arvokkaasta asiasta. Majuri piti asiaa oivallisena, ja Innstettenin, jolle se ilmeisesti oli vähemmän mieluisa — jopa niinkin vähässä määrin, että hän kerran toisensa jälkeen huomautti olevan vaikeata löytää naisratsastajalle hevosta — täytyi myöntyä, kun Crampas vakuutti, että se oli jäävä hänen huoleksensa. Toivomusten, esine löytyikin, ja Effi oli riemuissaan saadessaan kiidättää pitkin rantaa nyt, kun »Naistenkylpylä» ja »Herrainkylpylä» eivät enää olleet mitään peloittavia ja rajaamerkitseviä sanoja. Useimmiten oli Rollo mukana retkillä, ja kun oli pari kertaa sattunut, että haluttiin rannassa levähtää tai kulkea osa matkaa jalkaisin, sovittiin siitä, että asiaankuuluva palvelusväki otettiin, myötä. Siinä tarkoituksessa muutettiin majurin palvelija, vanha Treptowin ulaani nimeltä Knut, ja Innstettenin ajomies Kruse ratsupalvelijoiksi, tosin verrattain epätäydellisesti, koska heidät, Effin suureksi harmiksi, puettiin haaveellisiin livereihin, joissa heidän alkuperäinen toimensa valitettavasti vielä oli havaittavissa.
Oltiin jo puolivälissä lokakuuta, kun sellaisin varustein lähdettiin ensimmäisen kerran matkaan, etunenässä Innstetten ja Crampas, Effi heidän välissään, sitten Kruse ja Knut ja viimeisenä Rollo, jota jäljessä juoksenteleminen ei kumminkaan kauan miellyttänyt ja joka niinmuodoin pian oli ensimmäisenä. Kun oli kuljettu nyt autiona olevan Rantahotellin ohi ja pian senjälkeen, kohtalaisten rantahyökyjen kastelemaa rantatietä kulkien, saavuttu aallonmurtajan luo, teki retkeläisten mieli astua satulasta ja tehdä kävelyretki aallonmurtajan päähän asti. Effi ehti ensimmäisenä maahan. Kessine-joki virtaili kiviäyräittensä välissä leveänä ja tyynenä kohti merta, joka lepäsi heidän nähtävissään aurinkoisena pintana, vain siellä täällä kevyen aallon värähdyttämänä.
Effi oli täällä ensimmäistä kertaa. Edellisenä vuonna, kun hän oli marraskuussa Kessiniin saapunut, oli jo myrskyjen aika, ja kesän tultua hän ei enää kyennyt lähtemään pitkille retkille. Hän oli nyt ihastuksissaan, piti kaikkea suurenmoisena ja ihanana, esitti Hohen-Cremmenin järveä ja merta koskevia, edellistä loukkaavia vertailuja ja sieppasi aina tilaisuuden sattuessa kappaleen aaltojen rannalle ajamaa puuta heittääkseen sen vasemmalle mereen tai oikealle Kessine-jokeen. Rollo oli aina iloinen saadessaan valtiatartaan palvellen syöksyä heitettyjen kappaleiden jälkeen; mutta yhtäkkiä sen tarkkaavaisuus suuntautui toisaalle, se liikkui varovasti, melkeinpä pelokkaastikin eteenpäin ja hyppäsi kohti erästä etualalla näkyviin tullutta esinettä, tosin turhaan, sillä samassa liukui päivänpaisteiselta ja viheriäin meriruohojen peittämältä paadelta hylje sulavasti ja äänettömästi vain viiden askelen päässä olevaan mereen. Vähän aikaa oli vielä pää näkyvissä, mutta sitten sekin sukelsi pinnan alle.
Kaikki olivat kiihdyksissä; Crampas haaveksi hyljejahdista ja siitä, että seuraavalla kerralla piti ottaa mukaan pyssy, »sillä noilla elukoilla on luja nahka.»
»Ei käy päinsä», sanoi Innstetten; »satamapoliisi.»
»Mitä kuulenkaan», nauroi majuri. »Satamapoliisi. Ne kolme virkakuntaa, jotka meillä täällä on, voinevat ummistaa silmiään keskenään. Täytyykö kaiken tapahtua kamalan laillisesti? Kaikki laillisuudet ovat ikävystyttäviä.»
Effi taputti käsiään.
»Niin, Crampas, teille sopii hyvin tuollainen puhe ja Effi, kuten näette, osoittaa teille suosiotaan käsiä taputtamalla. Selvä asia; naiset huutavat heti poliisia, mutta laista he eivät tahdo mitään tietää.»
»Se on naisten oikeutena ikimuistoisista ajoista, me emme kykene sitä muuksi muuttamaan, Innstetten.»
»Emme tosiaankaan», nauroi Innstetten, »enkä minä sitä tahdokaan. Sellaiseen turhaan vaivaan en ryhdy. Mutta teidänlaisenne miehen, Crampas, henkilön, joka on kasvanut kurinpidon lipun alla ja varsin hyvin tietää, ettei ilman kuria ja järjestystä voida tulla toimeen, teidänlaisenne miehen ei oikeastaan pitäisi niin puhua, ei leikilläkään. Tiedän kumminkin, että olette taivaallisen huoleton ja ajattelette, ettei taivas tuossa paikassa maahan putoa. Eipä niinkään, ei aivan pian. Mutta kerran se tapahtuu.»