»Ei, niin pitkälle hän ei mennyt. Mutta lienee parasta olla asiasta enempää puhumatta. En tahtoisi hänen selkänsä takana sanoa mitään sellaista, mikä voitaisiin tulkita väärin. Sitäpaitsi ne ovat asioita, joita voi varsin hyvin käsitellä hänen läsnäollessaankin, asioita, jotka tahtoen tai tahtomattaan paisutetaan joksikin eriskummalliseksi, ellei hän ole itse kuulemassa voiden joka hetki puuttua puheeseen meitä vastustaakseen tai kenties meille nauraakseenkin.»
»Mutta sehän on julmaa, majuri. Kuinka voitte tuolla tavoin kiduttaa uteliaisuuttani? Ensin se on jotakin, ja sitten se jälleen muuttuu ihan olemattomaksi. Entä mystiikka! Onko hän henkiennäkijä?»
»Henkiennäkijä! Sitä en tahdo nimenomaan mennä väittämään. Mutta hän kertoili meille mielellään kummitusjuttuja. Ja kun hän siten oli saanut meidät suuren kiihtymyksen valtaan, toisia kenties kerrassaan säikähtymäänkin, näytti yhtäkkiä jälleen siltä, kuin hän olisi vain tahtonut pitää pilkkanaan kaikkia herkkäuskoisia. Sanalla sanoen, kerran sattui, että minä lausuin hänelle ihan avoimesti: 'Mitä joutavia, Innstetten, tuohan on kaikki pelkkää komediaa. Minua ette petä. Te vain laskette leikkiä meidän kustannuksellamme. Oikeastaan ette usko enempää kuin mekään, mutta tahdotte tehdä itsenne mielenkiintoiseksi, koska ajattelette, että epätavalliset seikat ovat ylempien silmissä parempana suosituksena. Korkeampiin virkoihin ei tahdota ottaa mitään arki-ihmistä. Ja koska olette sellaisissa aikeissa, olette etsinyt jotakin erikoista ja olette niin menetellen tavoittanut aaveet'.»
Effi ei virkkanut sanaakaan, ja vaitiolo alkoi vihdoin rasittaa majuria. »Te olette vaiti, armollinen rouva.»
»Niin olen.»
»Saanko kysyä minkätähden? Olenko jollakin tavoin loukannut? Vai pidättekö epäritarillisena, että olen rohjennut, kuten kaikesta huolimatta myönnän, hieman moitiskella poissaolevaa ystävää? Mutta siinä tapauksessa teette minulle kuitenkin vääryyttä. Koko tämä keskustelu voi huoletta jatkua hänen kuultensa, ja minä toistan silloin jokaisen sanan, jonka olen nyt lausunut.»
»Sen uskon. Nyt Effi katkaisi vaitiolonsa ja kertoi, mitä oli piirineuvoksen asunnossa kokenut ja kuinka merkillisesti Innstetten oli silloin asiaan suhtautunut. Hän ei myöntänyt eikä kieltänyt, ja minä en saanut hänestä mitään selkoa.»
»Siis aivan vanhallaan», nauroi Crampas. »Sellainen hän oli silloinkin, kun olimme samassa leirissä ensin Liancourtissa ja sitten Beauvaisissa. Hän asui siellä eräässä piispanpalatsissa — sivumennen sanoen teissä herättänee mielenkiintoa se seikka, että Orleansin Neitsyen tuomitsi roviolla poltettavaksi eräs Beauvaisin piispa, onneksi 'Cochon' (Sika) nimeltään — ja niinpä ei kulunutkaan yhtään päivää, toisin sanoen yhtään yötä, jona Innstetten ei olisi kokenut uskomattomia asioita. Tosin vain jollakin tavoin puolinaisesti. Saattoi olla niinkin, ettei se ollut mitään. Kuten kuulen, toimii hän yhä vielä saman periaatteen mukaisesti.»
»Hyvä, hyvä. Ja nyt vakava sana, Crampas, sana, johon pyydän yhtä vakavaa vastausta: kuinka selitätte kaiken tuon?»
»Nähkääs, armollisin rouva…»