Tuoss' astuu hän ja heittää suuteloita. —
Hyvästi nyt! — Jo katos' nurkan taa. —
Kuukautta kolme hänen vaimonaan
Jo olen ollut, enkä totu vielä
Hänettä hetkeäkään olemaan,
Hän kovin armas onkin. — Kammaristain
Ma hänet vielä nähnen. — Koitellaan!
Kyll' laaksossa jo alkaa hämärtyä,
Vaan vaimon silmä vielä selittää;
Ei lemmen tiellä koskaan ole yötä.
(Menee ulos oikealle.)
Kolmas kohtaus.
(Yö pimenee. — Wilhelm valkeassa viitassa
astuu perä-ovesta sisään.)
Oi terve, terve pesä nuoruutein!
Kotinikulta ollos siunattuna!
Ajona hurjain myrskyin maailman
Verissä uinut oon ja tappeluissa. —
Sill'aikaa rikkoi säännöt maailman
Tuo muutos ijänikuinen. Ma nähnyt
Oon la'it vanhat, vallat mahtavat,
Niin monen ihmispolven rakentamat,
Tään ajan järkähtyvän myrskyissä,
Ja hävityksen valtans perustavan
Sukujen raunioille vaipuvain.
Sinäpä muinaisille tavoilleis
Oot uskollinen. Tässä viel' on kaikki
Kuin lähtiessäin. Tämä pyhä on
Perintö paremmilta päiviltä,
Ja myrsky kauhea, mi linnain murti
Komeat patsaat, vahingoittamatta
Tään katon yli kulki matalan. —
(Riisuu viitan päältänsä).
Kaikk' armahani tässä tapaan jälleen.
Isäni ynnä armaan vaimoni. —
Elämän taisteluista palaun
Nyt puhdistettuna. Sen hyvin tunnen
Nyt että olin kovin ankara
Ja valju, äreä, — vaan ajan symti
Sen lauhduttanut ompi valjuutein. —
Nyt syyni kaiken tahdon palkita,
Nyt kaksin verroin olla lempiä!
Ah, lyhyt maass' on aika ihmisen:
Kuin hetki yks se tuntuu riemuisesta,
Tuskallisestap' onpi ikuisuus. —
Tokkos mun tuntevatkaan? — Tää arpi,
Min Ranskan miekka leikkas', oudoks'
On tehnyt tutut kasvot Wilhelmin;
Vaan Klaara tuntee varmaankin. — Kas tuskin
Ma luulinkana kuvansa ett' ois
Niin syvään piirtynynnä sydämeeni.
Vaan luotia kun ympärilläin tuiski
Ja Surma uhkaeli kalvallaan,
Kas silloin oikein tunsin lempeni.
En hengestäni huolinut, sen antaa
Mies oiva riemust' eteen kotimaan;
Vaan mua piti side vahvempi,
Ikävä laimiinlyötyyn onneheni. —
Siit' on kaks' vuotta; kuolleheksi hän
Jo mua luullee, sillä tanterella
Makasin pahoin haavoitettuna.
Voi riemuansa, tervehenä kun
Ja uskollisna hälle kädet vahvat
Taas ojennan! — Ma kuulen askeleita.
Se onkin hän, hän ompi! — Sydämein
Vakaudu! Hyi poika, ole mies!
Olithan miesi muissa taisteluissa,
Älähän vapise nyt riemusta!
(Vetäytyy vähän peremmäksi).
Neljäs kohtaus.
(Wilhelm. Klaara oikeanpuolisesta ovesta, kynttilä kädessä).
Klaara.
Minusta kuului ovi aukeevan.
Olisko hän jo palannut? —
Wilhelm.
Klaarain!