Klaara.
Vaimo uskollinen! Ma
Veljensä vaimo! — Herra Jumalani!
Kuin oletkaan nyt minut hyljännyt!
(Lähtee pois oikealle).
Viides kohtaus.
Konrad (perä-ovesta).
Nyt työ on tehty! Kahta sulommalta,
Työst' ahkerasta tullen, tälläinen
On ilta maistuva. — Ah parempaa
Mit' avarassa onkaan maailmassa,
Kuin omatunto puhdas rinnassa
Ja Klaaranmoinen vaimo kainalossa!
Kun väsyneenä päivän vaivoista
Ma illall' astun kotikultahani,
Hän sylihini kiitää iloiten,
Mull' autuaalle suuta suikkajavi,
Kaikk' otsan kurtut silittävi pois;
Hän toimissansa riisuu selästäni
Kontinkin raskahan ja pyssyn tempaa,
Samettilakin painaa päähäni;
Koht' olen kotivaatteissani jälleen;
Hän sitten kiikkuu istuin polvillain.
Me puhelemme rakkaudestamme. —
Ken uskonutkaan olis että niin
Puhelemista siit' ois kauvan! — Missä
Hän viipyneekään nyt? — Hän varmaan keittää
Nyt mulle iltalientä väkevää.
Se armas vaimo! — senpä oikein tein,
Kun tänne käskin Bömin soittoniekat.
Kuink' ihastuin hän säikähtyvä on,
Kosk' ikkunasta soitto äkkiään
Heleä kuuluu. Sitten sylihini
Ma häntä hehkuvasti likistän,
Ja lemmen ynnä soiton hekkumaan
Yö hiljaan peittää kaksi autuasta. —
Tuoss' on hän.
Kuudes kohtaus.
Edellinen; Klaara oikeanpuolisesta ovesta.
Konrad.
Klaara armas, suloinen!
Kas! sanain oon ma pitänyt ja työni
Jo tehty on. Tään päivän kaunis loppu
Me lemmen puhein viettäkäämme. Niin
Tänään on mielein autuas, niin lämmin,
Kuin häittemme ois vuosipäivä nyt.
Sen itsellemme voimme kuvitella.
Tehkäämme niin! Hääjuhla ikuinen
Avioliitto oiva onkin. — Vaan
Näenkös oikein? Tulvillaan on silmäs!
Jumalan tähden virka, mi Sun on?
Klaara.
Voi riemus raatelevi sydäntäin; —
Ah, Konrad, mieltäs karkaise! ja heitä
Mit' onnesta ja riemust' elämän
Unessa näimme, myrskyyn maailman.
Sydämmestäsi verta vuotavasta
Repäise muisto hetkein autuain;
Sydämestäsi pyyhki uskollinen
Kuvanikin! Ma sult' oon kadonnut:
Eloss' on Wilhelm! —
Konrad.
Wilhelm? Elääkös?
Ei, se on mahdotonta! — Saalfeldissa
Hänet on Ranskan miekka kaatanut;
Sanoma perätöin Sun säikähytti!
Klaara.
Wilhelmi elää.