Konrad.
Mun veljein! Veli! — Luojani! —
Ah hirveää on taivaan suloimmista
Unista tämmöisehen totehen
Helvetinlaiseen herätä! — Ei jaksa
Tät' ihmissydän kantaa! Maahan tää
Sydämen koko urheuden sortaa,
Ja luonto tähän kariin rikkouu!
Klaara.
Ah malta mieltäs! —
Konrad.
Koski hillitse,
Kun kallion se jyrkält' alas syöksyy!
Kylmäksi tuli käske! Viihdytä
Vienoksi tuuloseksi myrsky, kun
Sun ympärilläs ulvoo raivossansa
Ja kaikkein sydänjuurta säikyttää! —
Mun malttaa mieltäin'? — Sana mieletöin!
Jos vaan ois hengen vaara, josko onni
Maallista, turhaa ryöstäis tavaraa;
Vaan Sinut, Sinut! — Ei, sen kuulkoon taivas!
En tahdo viihtyä, en mieltä malttaa!
Velvollisuunna täss' on epäilys;
Epäillä tahdonkin! Ken lohdutusta
Anovi tämmöisiin on heittiö!
Klaara.
Jos mua rakastat, oi mua kuule!
Olishan mahdollista, Wilhelmi
Ett' oikeudestansa lempehein
Sull' luopuu, kun saa kuulla — —
Konrad.
Oletkos
Sa hullu? — Luuletkos ett' yksikään
Niin tuhmast' onnens antais alttihiksi? —
Kun taivas löytty on, ja portti kun
Jo paratiisin aukeaa, ei muu kuin hullu
Ne kiinni paiskoaisi jällehen.
Sen uhrin verralla min veljen kiitos
On maksava? Ja millä laajakaan
Maailma aarteineen vois korvata
Autuuden tuhlatun? — Ei millään, millään! —
Klaara.
Lujasti luottaa Wilhelm minuhun.
Hän ilon helmiksi ne vedet luuli,
Mit tuska puserteli silmistäin.
Vapaasti tunnustaa mun anna kaikki;
Hän ompi veljes, hän sun armahtaa. —
Vaan nyt, ma rukoilen sen, häntä vältä!
Nyt kohtaaminen oisi hirveä,
Kun veri hurja kiehuu suonissanne.
Jos mua rakastat, niin vältä nyt.
Isäsi poika en hän.
Konrad.
Vahvimmatkin
Sitehet veren lempi katkaisee; —
Sukulaisuutta se vaan ompi, lemmen
Min liitti luote jumalallinen.
Sun sydämeis niin löysin heimokseni,
Ja vaikka myrskyyn koko maailma
Hukkautuisi, sinussa ma riipun,
Ei helvettikään Sua ryöstää saa!
Klaara.
Niin vähässäkös Sulla arvoss' on
Sanani, tuskain, ett'et mieles hurjan
Tulistuessa huoli ensinkään
Mit' anelevi Sulta vaimo-parka?
Mun ensin anna hälle puhua,
Sä karkaa metsän yöhön, siellä pauhaa,
Niin tyynempänä kohtaat veljesi. —
Konrad.
No olkoon niin! Ma kaiken miehuuteni
Sydämen perimmistä säilyistä
Kokohon haalin. Mutta, Jumal' auta!
En kauan malta. Tee vaan joutuisaan.
Ma kauhistun kun ajattelen että
Hän Sua halailee, hän vaimoni
Saa poskiin painaa huulet huoralliset!
Tee kiireesti! Sen Sulle neuvon, jos
Et mua tahdo hurjaksi ja että
En unhottaisi ihmissääntöjä.
Klaara.
Nyt joudu! hän vois tulla.