"Ja nyt, nyt? Onko hän siis vieläkin hädässä?"
"En voi sitä kieltää, ehkä hän nyt on tullut niin pitkälle, kuin hänen, taiteen avulla olen saanut. Kireässä se oli. Hän puhui tuhansittain hullutuksia vihasta, perinnöstä ja monesta muusta asiasta, kirosi erästä tiettyä kuvaa ja huusi yhtäkaikki yhtämittaa sen omistajata. Selvänä ollessansa ei hän siitä mitään puhunut ja kun minä kerran kysyin, jos hänelle terveisiä veisin, suuttui hän."
"Te ette siis tulekaan hänen käskystänsä?" kysäsi Hermina ajatuksissansa.
"Tulen, hyvä neiti. Pahimmallaan ollessansa antoi Bodendorff minulle luottamuksensa siihen määrään, että hän käski minun toimittaa asiansa valmiiksi ennen lähtöänsä."
"Onko hän lähtenyt pois? — Ja minne?"
"Meeraniin. — Koska hän ei millään muotoa tahtonut tulla Reihensteiniin ja vuoden-aikakin jo oli myöhäinen, niin lähetin hänet etelään, sillä penseä ja lauhkea ilman-ala oli hänelle välttämätön. Kun talvi täällä on meidät jättänyt, toivon hänen terveenä palajavan luoksemme."
Lääkäri vaikeni ja katseli tyttöä puoleksi säälillä puoleksi leikillä.
Pienien sormien lävitse, joilla hän peitti kasvonsa, tunkeutui kyyneleet. Tohtori otti hiljaa käden hänen kasvoiltansa pois.
"Te ette siis ole missään yhteydessä serkkunne kanssa? Oh, te olette pieni teeskentelijä, neiti!"
Tämä sana pisti häntä taas, kuni kerran ennenkin, mutta sen kautta sai hän ryhtinsä jälleen.